Jutut

Miekkalinnan uutisia: Mies pahoinpiteli naapuriaan rappukäytävässä

Kuva: Pekka Rautiainen, arkisto

Perjantaina illalla ilmoitettiin pahoinpitelystä Sibeliuksenkadulla sijaitsevan kerrostalon rappukäytävässä. Ilmoittaja kertoi poliisipartiolle, että hänen ovikelloaan oli soitettu. Kun hän oli mennyt avaamaan ovea, siellä oli ollut naapurin mies. Naapurin mies oli lyönyt ilmoittajaa jollain esineellä ja poistunut paikalta omaan asuntoonsa. Poliisipartio tavoitti pahoinpitelijän asunnostaan. Hänet otettiin kiinni päällystöpäivystäjän määräyksestä.

 

Lauantaina aamuyöstä tapahtui pahoinpitely keskustassa sijaitsevassa ravintolassa. Ravintolassa olleet mies ja nainen olivat alkaneet nujakoimaan sillä seurauksella, että molemmille osapuolille tuli vähäinen määrä vammoja, ruhjeita sekä nirhaumia. Järjestyksenvalvojat olivat saaneet tilanteen rauhoittumaan ennen poliisin paikalle tuloa. Tapahtumien kulkua selvitellään poliisissa. Asiasta kirjattiin rikosilmoitus pahoinpitelystä.

 

Miemalassa noin 35-vuotias mies menetti kuljettamansa pakettiauton hallinnan risteyksessä lauantaiaamuna. Auto ei jarruttamisesta huolimatta pysähtynyt risteykseen, vaan liukui kohti valaisinpylvästä katkaisten sen. Autoon tuli lieviä vaurioita. Kuljettaja ei loukkaantunut ulosajossa. Tieosuus oli onnettomuuspaikalla sohjoinen ja osittain jäinen. Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

 

Lauantaiaamuna Rengossa noin 60-vuotias mies suistui hiekkatiellä kuljettamallaan pakettiautolla ajosuunnassaan vasemmalle penkkaan. Autosta oli irronnut katto ja kuljettaja oli lentänyt ulos autosta. Hänet kuljetettiin sairasautolla vakavasti loukkaantuneena Töölön sairaalaan. Tie oli ollut tapahtumapaikalla jäinen. Kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

 

Sunnuntaina aamuyöllä Paroisissa poliisi pysäytti henkilöauton, jota kuljettanut noin 20-vuotias mies puhalsi yli törkeän rattijuopumuksen rajan. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja ajokortti otettiin poliisin haltuun.

 

 

 

Menoinfo