Jutut

Miekkalinnan uutisia: Poliisi voitti juoksukilpailun ja painin

Virkavalta joutui käyttämään voimakeinoja Haratiellä.

Mieshenkilön epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, niskoitteluun poliisia vastaan ja virkamiehen väkivaltaiseen vastustamiseen Hämeenlinnassa lauantaina yöllä Haratiellä. Kuljettaja oli lähtenyt juoksemaan poliisia karkuun, kun poliisi oli pysäyttänyt ajoneuvon tarkastusta varten. Muutaman kymmenen metrin juoksukilpailun jälkeen poliisi tavoitti miehen. Mies käyttäytyi aggressiivisesti ja poliisi joutui käyttämään voimakeinoja tilanteen selvittämiseksi. Kuljettaja puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,34 mg/l ja käyttäytymisen perusteella on syytä epäillä miehen olleen huumausaineiden vaikutuksen alaisena.

 

Lauantaina iltapäivällä kello 13.10 poliisipartio kiinnitti huomiota Hämeenlinnassa valtatie 3:lla etelän suuntaan epävarmasti etenevään henkilöautoon. Partio pysäytti kyseisen auton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa ajanut vuonna 1994 syntynyt mies puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinille. Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.

 

31-vuotiaan miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa huumausaineiden vaikutuksen alaisena tiistaina iltapäivällä Hämeenlinnan keskustassa. Hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille. Mies kuljetettiin sairaalaan verikokeisiin asian varmistamiseksi. Tapausta tutkitaan rattijuopumuksena ja huumausaineen käyttörikoksena.

 

Liikennepoliisisektori oli suorittamassa ajotapa- ja nopeusvalvontaa tiistaiaamuna valtatiellä 3 Kappakallion kohdilla Hämeenlinnassa. Partion mittauspaikan ohitti huomattavalla ylinopeudella henkilöauto. Partio lähti auton perään ja mittasi sille keskinopeudeksi 182 km/h, kun sallittu nopeus n kyseisessä paikassa 120 km/h.

Autoa kuljettaneen miehen epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

 

Menoinfo