Jutut

Mielipide: ”Miksi otetaan pois niiltä, joilla ei entuudestaan ole mitään?”

Kari Laurilan keramiikkateos Pallokala oli mukana taidekeskus Kettukin kurssilaisten näyttelyssä maaliskuussa vuonna 2016. Kuva: Juho Peltoniemi
Kari Laurilan keramiikkateos Pallokala oli mukana taidekeskus Kettukin kurssilaisten näyttelyssä maaliskuussa vuonna 2016. Kuva: Juho Peltoniemi

Hämeenlinnan kaupungin sosiaalipalveluiden kuntouttavassa työtoiminnassa siirrytään palvelusetelimalliin. Käytännössä se tarkoittaa, että nykyisellään osana kuntouttavaa työtoimintaa tarjottavat taide- ja kulttuurilähtöiset Ovat-ryhmät lakkaavat olemasta.

Paikalliset kolmannen sektorin toimijat ovat vuosien ajan kehittäneet taide- ja kulttuurilähtöistä toimintaa laajentaen kaupungin palvelutarjotinta.

Kokemuksemme sekä lukuisten tutkimusten mukaan taide- ja kulttuurilähtöisen toiminnan vaikutukset hyvinvointiin ovat kiistattomat.

Hämeenlinnan kaupungin toteuttamassa Ovat-toimintojen palautekyselyssä osallistujien toiminnan arviot ovat olleet erinomaisia. Myös kaupunki Ovat-toimintojen tilaajana on ollut tyytyväinen. Onko tällä palautteella vaikutusta päätöksentekoon?

Haluamme tuoda esiin osallistujien äänen taide- ja kulttuurilähtöisestä Ovat-toiminnasta sekä sen päättymisestä: ”Ainoa päivä viikossa, jota odottaa, nyt säästetään väärässä paikassa. Miksi otetaan pois niiltä, joilla ei entuudestaan ole mitään? Otetaan kulttuuri pois niiltä, joilla ei ole muuten mahdollisuus siihen osallistua. Mulle nämä ryhmät ovat ainoa syy lähteä pois kotoa.”

WHO:n Euroopan aluetoimiston raportti taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutuksista julkaistiin juuri. Uudessa kuntien kulttuurilaissa määritellään kuntien tehtäväksi: ”Edistää kulttuuria ja taidetta osana asukkaiden hyvinvointia ja terveyttä, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä paikallista ja alueellista elinvoimaa.”

Meillä nykyisillä palveluntuottajilla ei ole edellytyksiä toimia palveluntuottajana palvelusetelimallissa. Emme halua kasvattaa ryhmäkokoa, tinkiä toiminnan laadusta ja ammattiohjaajista, eikä meillä ole vaadittavaa riskinottokykyä.

Palvelusetelilain mukaan kuntalaisella on oikeus kieltäytyä tarjotusta palvelusetelistä. Tällöin kunnan täytyy järjestää vastaava palvelu joko omana tuotantona tai ostopalveluna. Toivomme, että voimme yhteistyössä Hämeenlinnan kaupungin kanssa kehittää taide- ja kulttuurilähtöistä toimintaa osana sosiaalipalveluita myös jatkossa.

Päivi Lilja, toiminnanjohtaja, Kettuki

Mikko Myöhänen, kuvataiteilija ja taideohjaaja

Salla Laurinolli, kuvataiteilija ja taideohjaaja (TaM)

Kati Lehtonen, kuvataiteilija ja taideohjaaja (KuM)

Antti Kemppainen, teatteriohjaaja ja näyttelijä

Hannu Räisä, nukketeatteritaiteilija

Menoinfo