Jutut

Military Runissa ryömitään myös Leopardin alitse

Viidettä kertaa juostava Military Run Parolassa on aikaisempina vuosina kiinnostanut enemmän naisia kuin miehiä. Haasteellinen, mutta erittäin mielenkiintoinen kuntoilutapahtuma on harvoja armeijateemalla järjestettäviä juoksuja koko Suomessa. Teema voi olla yksi syy siihen, että naiset ovat innostuneet testaamaan omaa kuntoaan miehiä aktiivisemmin.

 

– Fyysinen kunto joutuu varmasti uudistetulla reitillä koetuksella, Parolan Visan toiminnanjohtaja Ville Karvinen lupaa. Visa järjestää tapahtuman yhteistyössä Panssariprikaatin kanssa.

– Ilman Panssariprikaatia ei varmasti olisi armeijateemaista juoksuakaan. Varuskunnan panos on ratkaiseva koko tapahtuman onnistumisessa, Karvinen painottaa.

Tänä vuonna juostaan uusituilla reiteillä. Matkat ovat 7 kilometriä ja 14 kilometriä. Aikaisemmasta poiketen kaikki lähtevät yhtä aikaa matkaan.

– Uusittu reitti on aikaisempia raskaampia, sillä korkeuseroja on nyt enemmän. Kunto joutuu varmasti todelliseen puntariin, sillä myös armeijatyyppiset esteet ovat haastavia, Karvinen kertoo.

7 km on uusi ja toivottu matka. Sekin on vaativa seitsemän kilometrinen, koska matkalta löytyy korkeuseroa, mutaa ja muutama este napakoittamassa matkantekoa. Se sisältää nyt myös osan armeijan esteradasta. Leopardi-panssarivaunu alitse ryömiminen on varmasti ikimuistoinen kokemus.

Valtaosa esteistä on luonnon muovaamia. Loppumatkasta on läpikäytävänä puolustusvoimien esterata.

Lähtöpaikka on armeijateeman mukaisesti leiriolosuhteissa. Paikalla on miehistöteltat, joissa onnistuu vaatteidenvaihto. Esimerkiksi autonavaimet voi juoksun ajaksi jättää toimistoon säilytykseen.

Esisuihkun saa kisan jälkeen ja se on raikas. Suihkutuksesta vastaa ammattitaidolla paikallinen VPK. Varsinaiset suihkut ovat läheisellä koululla. Tänä vuonna on mahdollisuus myös keittoruokailuun.

Visan yhteistyökumppanina on myös Hämeenlinnan Hiihtoseura, joka vastaa ajanotosta.

Military Run lauantaina 20.5. Parolannummen lentokentän parkkipaikka-alueella, Parolannummentie 298 kohdalla. Toimisto avautuu klo 8 ilmoittautumisia varten. Kilpailu starttaa kello 12.

 

Artikkeleita

elokuu 2018
ma ti ke to pe la su
« heinä    
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031