Jutut

Musikaalin jatko-osa tempaisee mukaansa

Mamma Mia! Here we go againOhjaus Ol ParkerRooleissa Amanda Seyfield, Lily James, Pierce Brosnan, Colin Firth, Stellan Skargård, Julie Walters, Christine Baranski, Hugh Skinner, Dominic Cooper, Andy Garcia, Cher, Meryl Streep

 

Vuosikymmen on kulunut siitä, kun Mamma Mia! nousi jättimenestykseksi. Musikaalin ainekset olivat Abban musiikki, Kreikka ja tunteet. Myös näyttelijät olivat hyviä. Itsenäinen jatko-osa Mamma Mia! Here we go again vie takaisin Kalokairin saarelle Kreikkaan.

Abban musiikissa riittää hyvin kappaleita ja heti alussa When I Kissed the Teacher saa katsojan fiiliksiin. Elokuvassa kulkee rinnan kaksi tasoa. Toisessa ollaan siinä ajassa mistä kaikki alkoi. Nuori Donna (Lily James) lähtee maailmalle ja kohtaa kaikki kolme hurmaavaa miestä. Näistä nuorta Harrya esittävä Hugh Skinner on erinomainen ja Waterloo onkin elokuvan parhaita numeroita. Toisessa tasossa Sophie (Amanda Seyfield) on avaamassa äitinsä muistoa kunnioittaen majataloa. Nykyajassa kun Donna (Meryl Streep) ei ole enää läsnä. Nykyajan jännitteitä ovat myrsky, Sophien raskaus ja avajaisiin saapuvat vieraat. Loppupuoli on huikean karnevalistinen ja kaikista upein on diivamainen isoäiti (Cher). Hänen äänellään Fernando on elämys.

Mamma Mia! Here we go again on todellinen hyvän mielen jatko-osa, joka ehdottomasti kannatti tehdä! Teatterista ei muuten kannata lähteä heti lopputekstien alkaessa, sillä niiden jälkeen on vielä mainio yllätys!

* * * *

 

Asiasanat

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31