Näkymätön kansa

Taija Tuominen

Poppamies Keltainen Lintu tanssi muutaman askeleen aaveiden tanssia ja lauloi pyhää laulua vakuuttaen, etteivät sotilaiden luodit pystyisi tunkeutumaan heidän pyhien vaatteidensa lävitse.

– Luodit eivät tule teitä kohti, hän lauloi siouxien kielellä. – Preeria on laaja, eivätkä luodit tule teitä kohti.

Toisin kävi. Luodit tulivat kohti ja kulkivat lävitse satojen lakota-intiaanien Wounded Kneessä joulukuussa vuonna 1890.

Nebraskan puolella viljapeltojen keskellä kysyn motellia hoitavalta Bettyltä, mitä nähtävyyksiä lähellä on. Hän kehuu vuolaasti turkismuseota. Ei sanaakaan heti South Dakotan rajan toisella puolella olevasta Wounded Kneestä.

Kun sanon meneväni sinne, hän toteaa, että älä sitten pysähdy Pine Ridgen reservaatissa, sillä intiaanit varastavat ja pummaavat, ja jos pysähdyt, älä jätä autoa tai kävele yksin.

En viitsi sanoa, että olen menossa asumaan sinne. Betty kertoo kerran joutuneensa ajamaan reservaatin lävitse, ja se hirvitti häntä.

Reservaatin rajalla aaltopeltisen varaston kylkeen on spreijattu sanat Kuollut valkoinen mies. Wounded Kneen muistomerkkiin viranomaiset kirjoittivat sanan taistelu. Lakotat maalasivat sen päälle sanan verilöyly. Ympärillä kumpuilee tasanko. Kuivaa ruohoa, harvakseltaan mäntyjä ja kuivia puroja.

White Butterfly esittelee muistomerkkiä ympäröivällä hautausmaalla sukuhautaansa. Red Cloud, Fast Horse, Respect Nothing, Big Crow. Loputtomasti teini-ikäisten hautoja, joihin on tuotu takkeja, oluttölkkejä ja koruja.

Kuljeskelen keskustassa. Lakotat tervehtivät ystävällisesti ja haluavat vaihtaa muutaman sanan. White Eagle ajaa securityn autoa ja kertoo karusta tilanteesta. Tyttöjä kidnapataan, eikä viranomaisia kiinnosta tutkia. Heitä kiinnostaa lakotoiden laittomat kaljatölkit.

Seuraavat päivät rakennan ulkovessoja ja ramppeja pyörätuoleille. Kuskaan sänkyjä, vuodevaatteita ja avustuspaketteja. Lakotat istuvat apaattisina haisevissa ja ränsistyneissä parakeissa valtavien roskaläjien ja limsatölkkikasojen keskellä. Osalla ei ole vettä eikä sähköä. Pihalla on autonrähjiä.

Olen ainoa ulkomaalainen. Muut avustustyöntekijät ovat vielä järkyttyneempiä, sillä heille on koulussa opetettu toisenlainen historia, eikä reservaatin nykytilanteestakaan ollut tietoa. Nyt saamme tietoa sukupolvien traumoista. Illalla kuuntelen kun lakota laulaa meille reservaatin öistä.

Eräänä iltana juttelen Wakanin kanssa. Wakan on lakotan kieltä ja tarkoittaa pyhää. Hän on harvoja paikallisia aktivisteja, jotka jaksavat. Nyt hän ei jaksaisi. Kyyneleet virtaavat Wakanin kuluneita kasvoja pitkin, kun hän kertoo 12-vuotiaasta lapsenlapsestaan, tytöstä, joka hirttäytyi kengännauhoistaan sänkyynsä.

– Täällä on jotain särkynyt. Se pitäisi korjata. On kaksi tärkeää päivää elämässä. Kun syntyy ja kun ymmärtää, miksi.

Wakan jatkaa, että heistä on tullut näkymättömiä. Puhutaan mustista, puhutaan meksikolaisista, puhutaan kaikista muista, mutta ei alkuperäisasukkaista, jotka ovat jossain laajalla preerialla. Vielä joudutaan odottamaan Keltaisen Linnun laulun sanojen toteutumista.

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31