Jutut

Nuorten parlamentti äänesti eutanasian puolesta

Perjantaina 23.3. Eduskuntatalon salkoihin nostetut Suomen liput liehuivat Helsingin merituulten mukana. Kyse ei kuitenkaan ollut kansallisesta liputuspäivästä, vaan astetta poikkeuksellisemmasta tapahtumasta: Eduskunnassa kokoontui Nuorten parlamentti.

Vuodesta 1998 joka toinen vuosi järjestettyyn täysistuntoon osallistui 199 oppilasedustajaa, joille kansanedustajat luovuttivat paikkansa tunniksi, jolloin ministerit vastasivat heille esitettyihin suullisiin kysymyksiin. Tapahtumaan osallistui myös toimittajaoppilaita ja kerhonohjaajia.

 

Aamupäivällä Hämeenlinnan yhteiskoulun oppilasedustaja Aaro Niinistö tutustui suureen valiokuntaan ministeri Sampo Terhon johdolla. Tilaisuudessa käsiteltiin Brexitiä, ja nuoret saivat myös esittää kysymyksiä.

Osallistuin toimittajaoppilaana Poliitikko nonstop -tilaisuuteen, jossa pääsimme esittämään kansanedustajille kysymyksiä erilaisista aiheista. Oma kysymykseni koski VR:n toimintaa Hämeenlinnan junavuorojen suhteen. Vastauksena ongelman todettiin olevan laaja, ja ratoihin investoimista sekä toiminnan yksityistämistä pohdittiin.

Eduskunnan toinen varapuhemies Tuula Haatainen avasi kerhonohjaajien tilaisuuden, johon osallistui myös Hämeenlinnan yhteiskoulun historian ja yhteiskuntaopin lehtori Tuula Savola. Tilaisuudessa esiteltiin mm. valiokuntasimulaatio.

 

Suorana lähetyksenä televisioitu nuorten parlamentin täysistunto sujui eduskunnan puhemies Paula Risikon mukaan esimerkillisesti. Koska aikaa oli vain tunti, kaikkia päiväjärjestyksessä olleita kysymyksiä ei ehditty käymään läpi. Läpikäydyt 28 kysymystä olivat ajankohtaisia ja hyviä. Myös Aaro Niinistö pääsi ääneen. Hänen kysymyksensä koski valtion maksamia hyödyttömiä tai jopa haitallisia yritystukia ja niiden vaihtoehtoista kohdistamista koulutukseen. Elinkeinoministeri Mika Lintilä vastasi kertomalla Mauri Pekkarisen johtamasta työryhmästä, joka pyrkii selvittämään ja koordinoimaan tukia.

Nuorten parlamentti äänesti kolmesta asiasta. Äänestys joukkoliikenteen maksuttomuudesta päätyi tasatilanteeseen. Toisessa äänestyksessä ajokortin myöntämisiän laskemisesta nuorten parlamentti päätti hylätä esityksen äänin 106–90. Sen sijaan äänestys eutanasian laillistamisesta hyväksyttiin äänin 123–53. Muita esille nousseita asioita olivat mm. transsukupuolisten pakkosterilisaatio ja ulkomaalaisten syrjintä. Paikalla vastaamassa oli 11 ministeriä, mm. valtiovarainministeri Petteri Orpo.

 

Puhemiehen järjestämällä lounasvastaanotolla pääsimme tapaamaan ministereitä ja kansanedustajia sekä haastattelemaan Vihreiden kansanedustaja Ville Niinistöä. Kysyessäni kansanedustajan työn hyvistä ja huonoista puolista Niinistö sanoi niiden olevan vahvasti saman kolikon kääntöpuolet. Työ on varsin joustavaa, mutta toisaalta se samainen joustavuus voi koetella omia rajoja voimakkaasti. Työasiat ovat lähes aina mielessä, vaikka se olisikin vain pieni kolkutus aivojen takaosassa.

Miksi Vihreät vetosi häneen puolueena, Niinistö vastasi, että vihreiden edustama uudenlainen ajattelu esim. ympäristöongelmista vakuutti hänet. Lopuksi kysyin hänelle tärkeistä asioista. Tärkeimpinä hän piti arvokysymyksiä, tulevaisuutta ja nuoria sukupolvia.

 

Nuorten parlamentti oli antoisa ja mielenkiintoinen kokemus. Oli hienoa päästä tutustumaan demokratian ytimeen.

 

Toimittaja Okko Heiskanen

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31