Jutut

Ojala hakee Harvialasta vauhtia EM-pisteille

Janakkalan Janan Juha Kinnunen kuuluu arvokisakävelijän Aleksi Ojalan valmennusryhmään. Tämän takia pyöräilevä Kinnunen ja kovaa vauhtia kävelevä Ojala ovat tuttu näky Turengissa Harvialantiellä.

25-vuotias Ojala käveli 50 kilometrillä kolmansissa arvokisoissa viime kesänä Lontoossa MM-kisoissa sijalle 14. Ojalan saavutus on kova, sillä hänen valmennuskuvionsa vaihtui noin vuosi sitten.

Yhdeksän vuotta Ojalaa valmentanut kävelylegenda Reima Salonen joutui vetäytymään tehtävästä ammattikalastuskiireiden takia.

Lajivalmentaja Jani Lehtinen kokosi parilla soitolla Ojalan taakse janakkalalaisen Kinnusen ja Antti Kempaksen. He toimivat yhteistyössä Ojalan tasavertaisina valmentajina.

Ojala naurahtaa, että hänen takanaan on ”kolme viisasta miestä”.

– Ajankohta ei ollut optimaalinen muutokselle, kun oltiin jo pitkällä tulevassa kilpailukaudessa. Odottelukaan ei olisi ollut hyväksi. Tarkoituksena oli saada mahdollisimman moneen lajiharjoitukseen valmentaja paikan päälle, Kinnunen kuvailee.

Onnistuneen kesän jälkeen Ojala toivoi saman kuvion jatkuvan myös tällä kaudella.

 

Ojala käveli Lontoon MM-kisoissa ajan 3.47.20. Hänen ennätyksensä on 3.46.25.

– Olisin voinut parantaa ennätystäni, jos jälkiviisaana olisin kuunnellut valmentajia reitin varrella. Siinä kohtaa oma päätös tuntui oikealta vauhdinjaon suhteen.

– Kävely tuntui hyvältä avauskympin jälkeen. Ajattelin kokeilla kärkivauhtia, vaikka valmennus koko ajan varoitteli vauhdista. Vauhti kostautui 38 kilometrin kohdalla, Ojala kuvailee.

Ojalalle tuli seinä vastaan.

– Vauhti hyytyi vähitellen niin, että viimeiset viisi kilometriä kävelin yli viiden minuutin kilometrivauhtia. Jos hyytymistä ei olisi tullut, olisin tehnyt ennätykseni reippaasti.

Ojala osoitti Lontoon koitoksessa myös valikoivaa kuuloa.

– Oksensin 30 kilometrin kohdalla. Valmennus antoi ohjeen: ”ota rauhassa kiinni”. Kuulin kuitenkin, että ”ota kiinni”. En kuullut rauhassa-sanaa lainkaan. Kävelin tuossa vaiheessa, 30 kilometristä 31 kilometriin, koko kisan nopeimman tonnini, Ojala kertoo.

Kinnusen mukaan Ojalan rohkeus on hyvä signaali.

– 50 kilometrin kisaa pääsee harvoin kisaamaan. Lontoon kisasta tuli hyvää oppia. Aleksi uskaltaa tehdä rohkeita ratkaisuja, Kinnunen sanoo.

Ojalan edellä MM-kisoissa oli kahdeksan eurooppalaista. Ojala on valittu jo hyvissä ajoin tämän kesän Berliinin EM-kisoihin.

– Tavoitteeni on pistesija. Se vaatii alle 3.45:n vauhtia, Ojala vakuuttaa.

 

Urjalan Urheilijoita edustava Ojala sai kunnon oppia pitkänmatkan kävelystä arvokisadebyytissä kolme vuotta sitten Pekingin MM-kisoissa.

– Tein kaiken mahdollisen väärin. Olin taju kankaalla. Lähdin alivireisessä tilassa kisatilanteeseen. Nestetankkaus ja syönti eivät onnistuneet kunnolla.

– Puolimatkassa jännitys laukesi. Kehossa ei ollut enää mitään poltettavaa. Energiat loppuivat täysin ja kaikki meni pieleen, Ojala toteaa.

Ojala hylättiin 30 kilometrin paikkeilla Rion olympialaisissa kaksi vuotta sitten.

– Ennen Reiman kalastuskautta tekniikka oli kunnossa, mutta valvovan silmän poistuttua tuli pieniä virheitä. Ongelmana oli polvikulma, Ojala kuvaa.

Aleksi Ojala on pienen Urjalan kasvatti. Hämmentävää on, että urheileva ja asiallinen kaveri joutui vakavan koulukiusauksen uhriksi.

– Pieni kunta, jossa on pienet piirit. Näin kävi eikä sille voinut mitään. Opettajat eivät pystyneet puuttumaan kiusaamiseen. Kun opettajat puuttuivat, se vain pahensi ja hankaloitti tilannetta.

– Missään peleissä kontaktia ei voinut välttää. Minun ei tarvinnut osallistua urheilutunneille, vaan lähdin lenkille. Kiusaaminen näkyi ihan kaikessa mahdollisessa.

Ojala on päässyt yli nuoruuden piinasta.

– Vaikka näen kiusaajia Urjalassa, tervehdin heitä samoin kuin muitakin, Ojala sanoo.

Asiasanat

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31