Jutut Hattula

Omaiset ryhtyivät toimeen Tyrvännössä – Talvisodan taistelija sai arvoisensa hautaristin

Vilho Toivonen sai haudalleen samanlaisen ristin kuin muutkin Tyrvännön hautausmaan sankarivainajat. Kustannuksiin osallistuivat Hattulan seurakunta ja omaiset yhdessä. Kuva:Pekka Toivonen

Tyrväntöläinen Vilho Toivonen osallistui talvisotaan sen alusta alkaen. Sodan kiivaissa taisteluissa ja tulipalopakkasissa Toivonen sai keuhkokuumeen ja hänet komennettiin toipumislomalle kotiinsa Retulansaareen. Keuhkokuume oli kuitenkin niin sitkeä ja tuhoisa elimistölle, että hän menehtyi kotonaan 6. syyskuuta 1941.

Vaatimaton laatta

Tuona aikana sodassa vammaan tai tautiin menehtynyttä taistelijaa ei siunattu aseveljien viereen sankarihautaan. Päämajan kirkollisasiain osaston ohjeistus hautaamisesta sankarihautoihin astui voimaan vasta 7. syyskuuta 1943 ja myöhemmin Kirkkohallituksen täydentävä ohjeistus 3. joulukuuta 1957. Ohjeistuksen jälkeen vainaja voitiin omaisten toivomuksesta siunata sankarihautaan. Näin tapahtui seurakunnissa ympäri Suomen.

– Sedälläni on Hattulan seurakunnan Tyrvännön hautausmaalla ainaishautapaikka, jossa oli vaatimaton marmorilaatta. Nimikin näkyi huonosti. Kunnioituksesta talvisodan taistelijaa kohtaan päätimme veljeni kanssa puuttua asiaan, Jyväskylässä asuva liikuntaneuvos Pekka Toivonen kertoo.

Ennakkotapaus

Toivonen neuvotteli Hattulan seurakunnan kanssa vainajan siirrosta sankarihautaan muiden aseveljien viereen. Seurakunnalla ei kuitenkaan ole toimivaltaa asiassa ja yhdessä kirkkoherran kanssa he totesivat, että vuosikymmenten jälkeen hautarauhakin rikkoontuisi pahoin.

Toivonen teki uuden esityksen, että sedän haudalle tehtäisiin seurakunnan toimesta ja kustannuksin samanlainen hautaristi kuin muissakin sankarihaudoissa on.

– Kirkkoneuvostolta tuli tähän kielteinen päätös, jossa todettiin asiasta tulevan ennakkotapaus. Tiedossa oli 40 vastaavaa hautaa ja tästä saattaisi tulla seurakunnalle iso lasku, mikäli muutkin omaiset vaatisivat samaa. En ollut näin perusteluihin alkuunkaan tyytyväinen, Toivonen sanoo.

– Tein päätökseen oikaisuvaatimuksen ja esitin kustannusten jakamista seurakunnan ja omaisten kesken. Painotin, että tästä tulisi seurakunnalle positiivinen ennakkotapaus, jossa myös omaiset osallistuvat merkittävällä osuudella hautaristin kustannuksiin.

Muistoissa aina

Kirkkoneuvosto hyväksyi ehdotuksen ja Toivonen sai valtuudet hautaristin tilaukseen ja hautapaikalle toimittamiseen. Suvun valtuuttamana hän luovutti sedän hautapaikan hallintaan seurakunnalle, joka jatkossa hoitaa sitä sankarihautana.

– Lämmin kiitos Hattulan seurakunnalle. Toivon, että tämä esimerkki kannustaa muitakin sankarivainajien omaisia huolehtimaan läheisen veteraanin viimeisestä leposijasta, mikäli se on jäänyt heikolle huomiolle. Sotiemme veteraanit turvasivat Suomen itsenäisyyden ja jälleenrakensivat pohjan maamme tulevalle hyvinvoinnille.

– Sotiemme veteraanien perinnetyön tehtävä on vaalia ja muistuttaa nykyistä ja tulevia sukupolvia veteraani-ikäpolven miesten ja naisten suurista uhrauksista ja kärsimyksistä kohtalon vuosina 1939-1945.

Kiviveistämö J.E.Kaila on Hämeenlinnan vanhin yhä toimiva ja samalla suvulla oleva perheyritys. Seppo Kaila (vas.) otti ensiaskeleet ammatissa 68 vuotta sitten. Mika Kaila edustaa jo neljättä sukupolvea yrityksessä. Kuva: AP Sarjanto
Seppo Kaila (vas.) otti ensiaskeleet kivenveistäjän ammatissa 68 vuotta sitten. Mika Kaila edustaa jo neljättä sukupolvea Hämeenlinnan vanhimmassa perheyrityksessä. Kuva: AP Sarjanto

Vehmaan graniittia

Toivosen luonnosteleman hautaristin toteutti perinteikäs hämeenlinnalainen Kiviveistämö J.E. Kaila.

– Toimeksianto oli aikamoinen yllätys, sillä emme ole tehneet vastaavaa koko 68 vuotta kestäneen urani aikana, Seppo Kaila tunnustaa.

– Valmistimme tavallaan jäljennöksen Tyrvännön sankarihautojen risteistä pienin muutoksin. Materiaalina käytimme samaa Vehmaan punaista graniittia.

Seurakunnat kunnostuttivat Hämeenlinnan seudun sankarihautoja Suomen satavuotisjuhlien kunniaksi, mutta Toivosen sedän yksityishaudan kaltaiset tapaukset ovat olleet tähän saakka pelkästään omaisten kontolla.

– Vanhemmat ihmiset jaksavat edelleen huolehtia omaistensa haudoista, mutta ikävä kyllä näyttää siltä, että vainajien kunnioitus olisi vähenemään päin, Kaila pohtii.

– Nykyään yhä useammat suosivat muistolehtoja, joissa vainajilla ei välttämättä ole edes nimilaattaa. Sitä on moni suruissaan katunut jälkeenpäin, kun ei olekaan enää selkeää paikkaa muistaa edesmennyttä.

 

Menoinfo