Jutut

Ortelassa kirmataan terveydeksi

Ortelan koulun 4.–6. luokkien oppilaat pääsevät kevään ajan nauttimaan kerran viikossa liikuntakerhon virikkeistä. Hämeenlinnan Tarmon paikallisesti toteuttama, Suomen Urheiluliiton organisoimat Nestlé Healthy Kids -iltapäiväkerhot liikuttavat tuhansia lapsia eri puolilla Suomea.

– Ortelan kerhoon osallistuvat koululaiset ovat mielestäni liikunnallisilta taidoilta erittäin hyvin kehittyneitä. Täällä huomaa, että lapset liikkuvat muutenkin, vastuuohjaaja Ari Markkanen kehuu vauhdikkaita suojattejaan.

Jokaiselle kerralla on oma teemansa esimerkiksi juoksua, heittoja ja hyppäämistä. Kun ilmat lämpenevät, kerholaiset siirtyvät liikkumaan ulos.

Nestlé Healthy Kids on Nestlén ja Suomen Urheiluliiton yhteistyöohjelma. Ohjelma on kannustanut lapsia liikkumaan ja saamaan tietoa terveellisestä ravinnosta jo vuodesta 2014. Ohjelmassa alakoululaiset osallistuvat iltapäiväkerhoihin, joissa opetellaan liikunnan perustaitoja: hyppäämistä, heittämistä ja juoksemista yleisurheilun keinoin. Lisäksi lapset saavat tietoa terveellisestä ruokavaliosta UKK-instituutin Terve koululainen -hankkeen suunnittelemista toiminnallisista tuokioista.

– Puhumme joka kerta myös ravinnosta ja muista elämäntavoista, ei tämä pelkkää liikuntaa ole. Ravinto on kasvavalle lapselle erittäin tärkeää, samoin riittävä uni ja lepo ilman pelikoneita ja telkkareita, Markkanen muistuttaa.

Suositusten mukaan suomalaisten kouluikäisten lasten ja nuorten tulisi terveytensä kannalta liikkua päivittäin vähintään 1−2 tuntia monipuolisesti ja ikään sopivalla tavalla. Tuoreet objektiiviset mittaukset ovat osoittaneet, että vain pieni osa suomalaisista lapsista ja nuorista yltää suositusten mukaisiin liikuntamääriin.

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31