Jutut Hämeenlinna

Päätoimittaja Kari Karppinen on kuollut

Kari Karppinen

Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten päätoimittaja Kari Karppinen menehtyi vaikeaan sairauteen torstain ja perjantain välisenä yönä Kanta-Hämeen Keskussairaalassa. Hän oli kuollessaan 62-vuotias.

Vaalan kunnassa Kainuussa syntynyt Karppinen teki pitkän lehtimiesuran, jonka aikana hän kirjoitti maakunnallisiin ja valtakunnallisiin sanomalehtiin sekä eri alojen erikoisjulkaisuihin ja aikakauslehtiin.

Hämeen Sanomat Oy:n palvelukseen hän tuli 1980-luvun alkupuolella toimien urheilutoimittajana ja toimitussihteerinä.

Sittemmin Karppinen työskenteli Hämeenlinnan Viikkouutisten päätoimittajana ja Kaupunkiuutisten päätoimittajaksi hänet nimitettiin elokuussa vuonna 2012.

Kari Karppisen muistokirjoitus ilmestyy lauantaina 11. elokuuta Hämeen Sanomissa ja Kaupunkiuutisissa.

Kaupunkiuutisten päätoimittajana toimii tästä eteenpäin Petri Hakala.

 

 

 

 

Artikkeleita

lokakuu 2018
ma ti ke to pe la su
« syys    
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031