Jutut

Pidetään poikkeusaikoinakin mielessä, että kaikista heikompiosaisille löytyy apua, vaikka monen ajatus sumentuu, kun elämä on etänä

Kuva: Toni Rasinkangas
Kuva: Toni Rasinkangas

Epätoivoisia vanhempia oli viime viikolla sosiaalisen median linjoilla enemmän kuin tarpeeksi.

Tuska oli seuraava: Miten selvitä päivätöistä, lasten koulunkäynnistä, kotihommista ja harrastuksista?

Se on jokaviikkoista rutiinia, joka muutti yhdessä yössä muotoaan. Kaikki siirtyi kotiin neljän seinän sisään, etäilyksi.

Käytännössä kaiken etänä hoitaminen tarkoittaa sitä, että samaan aikaan pitää hoitaa omat duunit ja auttaa lapsia etätehtävissä ja mahdollisesti hoitaa siinä sivussa vielä yksi taapero. Ei mikään yksinkertainen tehtävä.

Kun niin sanottu duunipäivä on täynnä, alkaa toinen. Pitää keksiä viihdykettä koko perheelle, mieluusti siinä omassa kotipiirissä ja välttää kaikkea fyysistä kanssakäymistä. Tähän päälle moni hoitaa riskiryhmään kuuluvan läheisen kaupassa käyntejä ja muita asioita. Yksi pysyy zeniläisen rauhallisena, toinen on hermot riekaleina.

Monelta etäilijältä unohtuu tosiasia, että edelleen moni meistä on fyysisesti työpaikalla. Kaikkia töitä nimittäin ei etänä hoidella.

Kun etäily ei onnistu, lapset hoitelevat etäkoulujaan miten hoitavat vailla aikuisen tukea. Alle kouluikäiset viedään poikkeusolojen hoitopaikkoihin ja kuunnellaan itkupotkuraivareita. Arki on hyrskyn myrskyn: päivät venyvät, lomat on peruttu ja paluuaikataulua normaaliin kukaan ei osaa ennustaa.

Poikkeusoloissa meillä jokaisella on ongelmamme, mutta ne pitää suhteuttaa.

Entäpä sitten ne perheet, joissa ei ole valmiuksia antaa lapselle koulunkäyntiin tukea? Ei ole välttämättä varaa tai halua edes ostaa päiväruokaa, saati sitten digilaitteita ja verkkoyhteyksiä, joilla lapsi pitäisi kouluun yhteyttä.

Koulu- ja päiväkotipäivät ovat monelle lapselle viikon kohokohtia. Sieltä löytyy aikuinen joka kysyy, mitä kuuluu, saa ruokaa ja hoivaa sekä sosiaalisia kontakteja. Joku on kiinnostunut siitä, mitä teet ja miten käyttäydyt. Nyt kaikki nämä lapset ovat oman onnensa nojassa, eivätkä opettajat saa heihin aina yhteyttä.

Joten pidetään poikkeusaikoinakin mielessä, että kaikista heikompiosaisille löytyy apua. Ei suljeta sossua, psykiatrista tai lastensuojelua, saati valiteta siitä, että nämä pienet lapset pääsevät sosiaalisin perustein kouluun.

Menoinfo