Jutut Hämeenlinna

Pieni Ihme -hyväntekeväisyysmuotinäytös järjestetään jo viidettä kertaa – Malleina nähdään jälleen tuttuja nimiä politiikan, urheilun ja kulttuurin parista

Suurin osa näytöksen asukokonaisuuksista on jo valittu. "Ohjeistamme malleja, että omalla persoonalla ja tyylillä mennään", tapahtuman puuhanaiset Karoliina Mäki-Kuutti (vas.) ja Mari Huhtamäki sanovat. Kuva: Heli Karttunen

Joskus hyvät ideat syntyvät hetkessä. Kun My Miloun omistaja-yrittäjä Mari Huhtamäki ja Tawastia Groupin toimitusjohtaja Karoliina Mäki-Kuutti viitisen vuotta sitten sattuivat saman pöydän ääreen, ei mennyt kauaa, kun alkoi tapahtua.

– Lapset ovat meitä molempia lähellä äitiyden myötä, ja me molemmat halusimme järjestää jonkinlaisen hyväntekeväisyystapahtuman lapsiin liittyen. Päätimme siltä istumalta järjestää muotinäytöksen ja kerätä siihen porukkaa mukaan, naiset kertovat.

Alusta asti ideana on ollut, että malleina toimivat tavalliset paikalliset ihmiset, jotka tunnetaan paremmin muista yhteyksistä.

– On ollut aivan mahtavaa, kuinka ihmiset heittäytyvät, Mäki-Kuutti kertoo.

Vastasyntyneille apua

Pieni Ihme järjestetään nyt jo viidettä kertaa. Lasten Klinikoiden Kummit on ollut mukana alusta lähtien, mikä antoi suuntaviivat tuoton kohdentamiselle.

– Ensimmäinen lahjoituskohde oli uusi lastensairaala Helsingissä, mutta siitä eteenpäin päätimme lahjoittaa varat Hämeenlinnan seudulle, Mäki-Kuutti kertoo.

Näytöksen tuotto suunnataan Kummien kautta Kanta-Hämeen keskussairaalan lastenosastolle. Viime vuonna kohteena oli lasten- ja nuortenpsykiatria, tänä vuonna vastasyntyneiden osasto.

– Kohteen mietimme yhteistyössä sairaalan kanssa sen mukaan, mitä he tarvitsevat, Huhtamäki täsmentää.

Juontajana tositeeveestä tuttu Heidi Kyrö

Paikaliset yrittäjät ja mallit ovat lähteneet innolla tapahtumaan mukaan.

Tapahtuman taustalla toimii tiivis työryhmä, jossa Huhtamäen ja Mäki-Kuutin lisäksi ovat mukana edustajat Tori Optiikasta, Valiomiehestä, vaateputiikki Jasmiinasta sekä Kauneushuone Kristallista. Tapahtuman koordinoinnista vastaa Eveliina Sorri Tawastia Groupista, kuvauksesta valokuvaaja Mikaela Holmberg ja ulkoasusta Marika Ijäs MI-suunnittelusta. Illan juontaa Heidi Kyrö.

– Kaikki ovat mukana talkoilla omalla panoksellaan, Mäki-Kuutti sanoo.

Varsinainen lahjoitustilaisuus järjestetään erikseen yleensä alkusyksystä.

– Lahjoitus on ehkä suhteessa pienehkö, mutta pienelläkin porukalla saadaan ihmeitä aikaan, Huhtamäki kiteyttää.

Pieni Ihme Café Bar Skogsterissa perjantaina 22.3. klo 18 alkaen. Liput myynnissä vain ennakkoon käteisellä My Miloussa, Skogsterissa, Tori Optiikassa, Kristallissa ja vaateputiikki Jasmiinassa.

Menoinfo