Jutut

Pohjanmaan kautta

Koskela kaahasi moottoritien jälkeenkin kuin mielipuoli. Valvontakamera räpsähti ainakin kahdesti.

– Ei mulla ole aikaa noudattaa rajoituksia. Pitää pelastaa perhe.

Epäilin, että se oli jo myöhäistä, mutta Koskelalle sitä oli turha sanoa. Se olisi vain yllyttänyt häntä. Kysyin kuitenkin:

– Mihin sulla näin kiire on?

– Rostockin laiva lähtee jo kolmelta. Meillä on enää vartti aikaa.

Paahdoimme Mechelininkatua kevyessä lauantai-iltapäivän ruuhkassa kohti etelää. Koskela käytti bussikaistaa ja hätävilkkuja. Muut autoilijat tyytyivät tööttäilemään ja näyttämään käsimerkkejä.

– Onko sulla autopaikka varattuna? tarkistin.

– Mistä mä sen olisin tiennyt varata? Hyvä kun ehdin ulos talosta ennen kuin se räjähti. Mutta kyllä yksi Volvo aina mukaan mahtuu.

– Ootko varma?

– Jos ei mahdu, niin mahdutetaan.

Kun tulimme Länsisatamaan, autopuomia oltiin jo sulkemassa laivan edestä. Koskela soitti torvea koko matkan ja onnistui pysäyttämään puomin sen verran korkealle, että Volvo sopi alta. Vähän vain sinkosi kipinää kattokaiteesta.

Mahduimme laivaankin ilman ongelmia. Niitä tuli vasta, kun menimme infotiskille maksamaan matkaa Rostockiin ja takaisin.

Tiskin takana nainen pudisti päätään.

– Ei onnistu tällä laivalla. Tää menee Riikaan.

– Riikaan? ihmettelin.

– Kolmelta piti lähteä Rostockin laiva, Koskela vakuutti. – Mä katoin netistä.

– Rostockin laivat kulkee Hangosta. Firmakin on toinen. Tämä alus menee Riikaan.

Vahvistuksena naisen sanoille alkoivat kuulutukset. Ensin latviaksi, sitten venäjäksi. Kummastakin ymmärsin sanat Helsinki ja Riga.

Laiva oli jo liikkeellä.

– Maksa sä matkat, Koskela sanoi. – Mun täytyy miettiä uus suunnitelma.

Huokasin. Kaivoin luottokortin esiin ja toivoin, että sillä olisi käyttövaraa.

 

Koskela mietti uutta suunnitelmaansa laivan yläkannen baarissa. Kun lopulta löysin hänet, hänellä oli edessään neljä tyhjää lasia ja hän nosti juuri sormeaan baarimaijalle ja tilasi:

– Vielä toinen!

– Kossuvissy tulee, baarimaija lupasi.

– Pelkkä vissy vaan, korjasin. – Ja kahvi.

Koskela kääntyi minuun päin lohduttoman näköisenä.

– Mä en jaksa enää. Mä oon yrittänyt kaikkeni…

– Ehkä sun ei pitäis yrittää niin paljon. Varsinkaan yhtä aikaa.

Maksoin vissyn ja kahvin ja otin kahvin itselleni. Olin jo ollut neljä tuntia ilman kofeiinia, ja se tuntui. Päätä alkoi särkeä.

Vedin Koskelan vissyineen ikkunapöytään ja käskin hänen miettiä uutta suunnitelmaa. Minä join kahvia ja katselin ihmisiä. Mietin, mitä ihmettä minä tein laivalla matkalla Riikaan.

Lähetin vaimolle viestin: ”Tutkin taustoja kirjaa varten. Tulen huomenna.”

– Nyt mä tiedän, Koskela sanoi.

– Mitä sä tiedät?

– Mitä mä teen. Mä…

– No mutta perhana! joku keskeytti takaani matalalla sointuvalla äänellä. – Koskela ja kaverihan ne siinä!

Tunsin puhujan jo äänestä, mutta käännyin silti varmuuden vuoksi. Laulaja Aimo Kirves lähestyi pöytäämme käsi ojossa ja musta stetson päässä. Mustat buutsit kopisivat lattiaan, jalassa oli mustat farkut ja päällä musta koristekuvioitu paita. Harmaa parta oli trimmattu Buffalo Billin tyyliin.

– Mulla on täällä keikka, mutta mikäs teidän tekosyynne on? Kirves kysyi.

– Mennään hakemaan matkailuauto, Koskela sanoi.

– Riikasta? Kirves ja minä kysyimme yhteen ääneen.

– Siellä on varmaan paljon halpoja matkailuautoja, Koskela vakuutti. – Mä katon saman tien netistä…

Koskela yritti katsoa. Sillä aikaa Kirves katosi hetkeksi baaritiskin suuntaan.

– Älkää menkö mihinkään! hän huikkasi mennessään.

– Netti pätkii, Koskela sanoi kohta. Hän kohautti olkapäitään ja pani puhelimen taskuunsa. – Kyllä me se sieltä löydetään. Meillä on koko päivä aikaa, ennen kuin laiva lähtee takaisin.

– Sittenhän me ollaan Helsingissä vasta maanantaina.

– Mitä sitten?

– Eikös Kirsi ja muksut tule kotiin jo maanantaina?

– Illalla vasta. Me voidaan odotella niitä satamassa. Siinä matkailuautossa.

Nyökkäsin, mutta lähtisin kyllä taatusti bussilla kotiin heti kun laivalta pääsisi maihin. Jos minulla silloin vielä olisi koti, johon lähteä.

Samassa Kirves laski pöytään tarjottimen, joka oli täynnä piripintaisia viskilaseja.

– Nyt juhlitaan jälleennäkemistä! Pohjanmaan kautta!

– Pohjanmaan kautta Riikaan on pitkä matka, huomautin.

Minua ei kuunneltu.

 

Tapani Bagge on kirjailija Hämeenlinnasta

Artikkeleita

elokuu 2018
ma ti ke to pe la su
« heinä    
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031