Jutut

Poltinahoa koristaa Sininen aurinko

Rakuunankadun ja Kruununkadun risteykseen Poltinaholle on noussut ympäristötaideteos “Sininen aurinko”. Teos syntyi kuvanveistäjä Olli Larjon ja Anssi Taulun ja kirjailija Olli Jalosen yhteistyönä. Se on Auringon piirissä -teossarjan kolmas osa.

Sininen, Punainen ja Musta aurinko muodostavat Auringon piirissä -teoskokonaisuuden, joka kulkee linjana Hämeenlinnan kantakaupungin lävitse. Teossarjan idea syntyi jo 15 vuotta sitten, kun kaupungissa käynnistyi suuria rakennushankkeita. Musta aurinko valmistui Verkatehtaan lasipihalle ja Punainen aurinko Harvoilanmäkeen vuonna 2007.

– Aurinkoteokset kulkevat suorassa linjassa läpi kaupungin. Jokainen kuvaa omalla tavallaan ihmisen asuinpaikkoja ja ajan kerroksellisuutta. Kaikissa on mukana kuvioita ja kertomuksia kulkuväylistä, ajasta, kartoista ja tähtitaivaalta.

– Sinisen auringon teemana ovat vesi, alue ja aikojen saatossa tapahtuneet muutokset. Poltinahon alue Ahveniston harjun kupeessahan on pohjavesialuetta. Kuvittelimme, että paikalla olisi voinut olla joskus saari. Sininen aurinko sijoittuu vihersaarekkeelle, ja se on kuin pieni saari, jossa on kiviä, pihlajia ja rantakaislikko, Larjo juttelee.

Teos koostuu 10 hiotusta ja uurretusta luonnonkivestä. Larjo ja Taulu valitsivat sopivat graniitti- ja kirjomaasälpäkivet kaupungin kivivarastolta.

– Kivet ovat kierrätysmateriaalia kaupungin rakennustöistä. Kävimme kaupungin varikolla merkkaamassa haluamamme kivet. Työstimme kivet viime kesänä Kailan kiviveistämöllä, Larjo ja Taulu kertovat.

Kuvanveistäjien kiviin uurtamat kuviot ja tekstit ovat kuin nykyajan kalliopiirroksia.

Yhdessä kivipaadessa on kartta kaupunkia halkovista väylistä.

– Vanajavesi edustaa esihistoriaa, Hämeen Härkätie keskiaikaa, rautatie tsaarin aikaa ja moottoritie nykyaikaa. Sama Hämeenlinnan kartta toistuu joka auringossa eri tavoin, Larjo kertoo.

Toisessa kivipaadessa on QR-koodi. Moniaistista teosta voi paitsi katsella myös tunnustella, tai kuunnella QR-koodin avulla.

Taulu luonnehtii Sinistä aurinkoa luonnonläheiseksi, puistomaiseksi paikaksi.

– Rakuunankadun ja Kruununkadun risteyksen voisi nimetä Sinisen auringon aukioksi, Hämeenlinnan Taidemuseon johtaja Taina Lammassaari ehdottaa.

Asiasanat

Katso päiväkohtaisia uutisia

tammikuu 2019
ma ti ke to pe la su
« joulu    
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031