Jutut

Pop up -kurssi tarjoaa matalan kynnyksen irkkutanssiin

Tänään lauantaina kopisevat kengät irkkutanssin tahtiin Vanajaveden opistossa. Kahden tunnin mittaisella pop up-kurssilla on mahdollisuus tutustua ja kokeilla kiinnostustaan lajin perusteisiin.

– Irlantilaisen tanssin tunneista on haaveiltu jo vuosia. Nyt, kun olemme saaneet opettajaksi Nelli Sinisalon Tampereelta, katsomme miten laji täällä otetaan vastaan, kertoo tanssin, liikunnan ja sirkuksen suunnitteluopettaja Tuija Telén-Setälä VOP:sta.

– Kurssin aikana käymme läpi alkeistason askeleita, teemme tekniikkaharjoituksia, opettelemme lajille tavanomaista hyvää vartalon kannatusta ja valmistamme yhden tai kaksi tanssia tossuilla. Kurssin alussa on alkulämmittely ja lopussa rentouttava venyttely.

 

Kurssille kannattaa varustautua joustavissa vaatteissa, varsinkin alaosan tulee olla joustava, sillä suurin osa työstä tehdään jaloilla. Vesipullo on myös hyvä varata mukaan.

Mikäli kiinnostusta riittää, opisto aloittaa syksyllä irlantilaisen tanssin tunnit kahdelle ryhmälle, aikuisille ja nuorisolle.

Opiston ohjelmassa jo olleet tanssilajit flamenco, katutanssi ja voguing, ja syksyllä alkanut burleski ovat löytäneet harrastajansa. Syksyllä flamencosta ja burleskista, molemmista alkaa koko lukuvuoden mittaiset kurssit. Syksyllä pitkä kurssi on alkamassa ryhmä myös tanssillisen kuntolajin, Fit Partyn harrastajille mikäli lajille löytyy opettaja.

Irlantilaisen tanssin POP-UP – tunnit Vanajaveden opistossa, Jaakonkatu 28, la 17.3.2018 kello 12–14. Ilmoittautua voi paikan päällä, maksu käteisellä 15€.

 

Asiasanat

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31