Jutut

Putteri liitää EM-tasolla

Frisbeegolf kilahtaa kerta toisensa jälkeen koriin, eikä ihme. Marko Hämäläinen heittää putteriksi kutsuttua kiekkoa kahdeksan vuoden kokemuksella.

Elokuun puolivälissä hän kisaa Euroopan mestaruudesta Kroatiassa. Arvokisat ovat kauden päätavoite.

Hämäläinen kuului maajoukkueeseen ensimmäisen kerran pari vuotta sitten. Tuolloin frisbeet lensivät kotikisoissa Oulussa, ja Hämäläinen sijoittui oman MP40-sarjansa viidenneksi.

– Tuota sijoitusta lähden parantamaan, Hämeenlinnan Discaajien edustaja kuittaa utelut kisatavoitteesta.

 

Hämäläinen löysi lajin, kun rantafrisbee hajosi pojan ja tämän kaverin heiteltyä sitä kotipihassa. Tiiliseinään osunut frisbee hajosi säpäleiksi.

– Lähdin urheiluliikkeeseen etsimään kestävämpää frisbeetä, hän naurahtaa nyt.

Hämäläinen törmäsi puttereihin ja jatkoi tutkimustyötään kotitietokoneella.

– Naputtelin hakukoneeseen frisbeegolf ja selvitin, mistä lajissa on oikein kyse.

 

Nykyään Hämäläinen treenaa tavoitteellisesti useita kertoja viikossa. Putterit lentävät läpi talven ja vaikka sateessa.

Vajaassa vuosikymmenessä radoille on löytänyt rutkasti muitakin harrastajia – frisbeegolf on ollut useamman vuoden Suomen nopeiten kasvava laji. Hämäläisen edustamassa seurassa on nyt kuutisenkymmentä jäsentä.

– Harva on seuratoiminnassa mukana. Jonkun arvion mukaan ”silloin tällöin -harrastajia” on Suomessa jopa 200 000, Viisarin frisbeegolfradan ratamestari Jouni Huusko sanoo.

 

Vuonna 2009 perustettu Viisarin rata sai tänä kesänä kolme lisäväylää. Nyt rata on täysmittainen.

Viisari on suosittu kaiken ikäisten ja tasoisten harrastajien keskuudessa. Kesäkuussa asennettu kävijälaskuri kirjasi jo ensimmäisenä päivänä yli 100 kävijää.

– Etenkin viikonloppuisin ja kauniilla säällä radalla on ruuhkaa, Niina Tokeensuu sanoo.

– Omilla välineillä väylille voi tulla milloin vaan. Jos omia välineitä ei ole, voi kysyä seuralta lainaan.

 

Viisarin lisäksi frisbeegolfia pääsee heittelemään vapaasti esimerkiksi Evolla, Lepaalla, Härkälinnassa, Aulangolla, Wuolteen kartanolla, Parolannummella sekä Petäyksessä.

Aktiiviharrastajat laskevat lajin hyviksi puoliksi luonnossa liikkumisen ja liikunnallisuuden.

– Ilman bagia ei tulisi lähdettyä metsän keskelle, Huusko hymyilee.

– Isoimmissa kisoissa kävelee helposti kymmenen kilometriä päivässä, Hämäläinen lisää.

Lisätietoja viikkokisoista, harrastuspaikoista ja lajista discaajat.fi ja frisbeegolfliitto.fi.

Asiasanat

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31