Jutut

Puvun osia voi käyttää 
osana pukeutumista

Kansallispukujen käyttö ei ole nykypäivänä yhtä tarkkaan säädeltyä ja kurinalaista kuin muutamia vuosikymmeniä sitten. Myös kansallispukujen ”tuunaaminen” on täysin hyväksyttävää, kunhan peruslähtökohta säilyy ennallaan.

– Kansallispuvun käytöstä ei ole ”lakia”, mutta ennen vanhaan suosituksista pidettiin paljon nykyistä tiukemmin kiinni. Nyt on aivan sallittua käyttää esimerkiksi vain osia puvusta, aina ei tarvitse pukeutua asukokonaisuuteen, Suomen Perinnetekstiilit Oy:n palveluksessa kansallispukuja valmistava Sari Taponen kertoo. Yritys on legendaarisen Helmi Vuorelma Oy:n jatkaja.

– Itse olen käyttänyt kansallispukuun kuuluvaa liiviä mustien farkkujen kanssa. Toimii!

Sari Taponen kävi opastamassa renkolaisnaisia kansallispukujen ja uudistamisessa sekä kertomassa nykyisistä ”pelisäännöistä” Etelä-Rengon maa- ja kotitalousnaisten järjestämässä tilaisuudessa. Renkolaiset järjestävät tulevan kesän Renkoviikolla erityisen kansallispukujen ”tuuletustapahtuman”, eli tilaisuuteen tullaan kansallispuku tai osa kansallispuvusta päällä.

KANSALLISPUKUJEN käyttö juhla-asuna on vähentynyt. Tämän vuoksi koko Suomessa on järjestetty jo vuosien ajan ”kansallispukujen tuuletus” -päivää.

Saumoja aukomalla ja kangaskaistaleita lisäämällä saadaan vaatekaapissa yllättäen kymmenien vuosien aikana ”kutistunut” puku taas kantajalleen sopivan kokoiseksi. Tämä on ollut hyväksyttyä aiemminkin.

– Tuunaaminen taas on puvun materiaalin käyttämistä kokonaan uuteen muotoon ja siihen suhtaudun varauksella. Toisaalta viime vuonna Karjalaisella nuorisoliitolla ollut #tuunaamunperinne -projekti innosti ihmisiä käyttämään pukujen osia osana muuta pukeutumista, Taponen kertoo.  

– Vanhoja pukuja uudistaessa kannattaa muistaa kangaslaatujen erilaisuus nykypäivään verrattuna. Pestessä värit menevät helposti sekaisin, osa kankaista voi olla hapristuneita, Taponen varoitteli tekemästä liian radikaaleja toimenpiteitä.

KANSALLISPUKUJEN valmistuksen huippukausia olivat 1930- ja 1950-luvut. Pienimmillään kysyntä oli 1960-luvulla, kun kiinnostus kansallista kulttuuria kohtaan oli vähäistä. Kansallispuvut alkoivat kiinnostaa uudelleen 1970-luvulla. Myös entistä useampien kotiteollisuusyhdistysten liikkeissä alettiin valmistaa ja myydä oman alueen kansallispukuja ja niiden tarvikkeita. Wetterhoff Oy aloitti 1970-luvun lopussa kansallispukutuotantonsa.

– Kansallispukujen yleisilme muuttui 1950-luvulla osin missikisojen myötä. Hameen helma nousi ylemmäksi, sillä neitojen sääret piti saada näkyville. Nyt on palattu taas pitempään hamepituuteen, Taponen kertoo. Käytännössä se tarkoittaa helman asettumista noin 15 sentin korkeuteen lattiasta.

Suomessa on kaikkiaan noin 400 hyväksyttyä kansallispukua. Merkille pantavaa on, että niistä puolet sijoittuu valtakunnan ruotsinkieliselle alueelle. Toinen erikoisuus on, että ruotsinkielisellä alueella puvut on aina suunniteltu naisille ja miehille, mutta suomenkielisellä alueilla yleensä vain naisille.

Hämeellä on oma kansallispukunsa naiselle ja miehelle.

KANSALLISPUKU on kokonaisuus, joka nykyihmisen näkökulmasta katsottuna on eräänlaista kerrospukeutumista.

– Kolme metriä hamekangasta ympärillä ei ole mikään ihme. Naiset saattoivat käyttää 1700- ja 1800-luvulla kuutta tai seitsemää hametta päälletysten. Naisen piti näyttää ”runsaalta”, Taponen selvittää.

Kansallispukukokonaisuuteen kuuluvat tietyt puvun osat, päähineet, kengät ja korut.  Asukokonaisuuksiin kuuluvia yksityiskohtaisia tietoja saa kansallispukujen valmistajilta sekä kansallispukukeskuksessa toimivalta kansallispukukonsultilta.

Vuonna 2010 toimintansa päättäneen Kansallispukuneuvoston tehtävät (mm. pukujen tarkistukset) siirtyivät Suomen kansallispukukeskukseen Jyväskylään. Aiemmin Kansallispukuneuvoston yhteydessä toiminut Kansallispukuraati jatkaa toimintaansa Suomen kansallispukukeskuksen toimintana.

Katso päiväkohtaisia uutisia

tammikuu 2019
ma ti ke to pe la su
« joulu    
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031