Jutut

Raadonhajua ja mormonikirkon urkuja

Sana Mustonen

Tämä kesä on ollut, kuin ne paljon puhutut lapsuuden kesät, jolloin aurinko porotti aina taivaan täydeltä ja asfaltti poltti paljaita varpaita. Silloin ei kyllä tullut mieleenkään valittaa kuumuudesta. Välillä tosin mentiin pihan muiden kakaroiden kanssa salaa kellariin viilentymään ja haistelemaan betonikellarin viileää tuoksua.

Tuoksuista puheen ollen tänä kesänä tässä talossa on ollut raadon-kaasuongelma! Meidän kissa kun tuo poikasilleen jatkuvasti päästäisiä, lepakoita ja saatanallisen kokoisia vesirottia ja pennut niillä aikansa leikittyään unohtavat ne nurkkiin. Minä tyhjennän jatkuvasti kissojen hiekka-astioita ja ihmettelen, että mistä se hirvittävä käry aina vaan tulee. Sitten keksin siirtää pianoa ja sohvaa. Kärpäsentoukkia kuhiseva, nestemäiseksi muuttunut hiirenraato… ja toinen… melkein muumioitunut!

Yhtenä yönä tyttäreni nukkui vieressäni, heräsi ja nosti sängyn vieressä olleen kissanpennun sänkyyni. Paitsi, ettei se ollutkaan kissanpentu, vaan tuore, suht iso, kuollut rusakonpoikanen. Suolia ja verta käsissään tyttö kirkui: ”Valo, valo, laita valo!” Tietysti lamppu oli palanut, eikä uutta ollut, joten myttäsin pimeässä koko lakanan jäniksineen kaikkineen vessaan. Vessanpöntöllä istuen avasin pupujussin turkin saksilla, kuorin nahan pois ja kutsuin kissat yöpalalle. Aamulla tyypistä oli jäljellä pää ja raajat. Viime kesänä, kun kissa toi kotiin peltopyyn, paistoin siitä rintalihat voissa ja söin suuhuni. Oli muuten herkullista! Kerran keitin kissoille oravan ja sen liha näytti ihan kanalta. Mieli teki, mutta en sitten viitsinyt maistaa. Mieleeni hiipii ajatus Sanan gourmet ravintolasta, jossa tarjottaisiin uusia makuelämyksiä päästäisestä rastaaseen, sesongin mukaan.

Yhtenä päivänä kuskasin äitiäni jonnekin virallisille asioille, potilasasiamiehen luo. Äidilleni juuri tehdyn polvileikkauksen vuoksi saatoin hänet pääkallopaikalle ja odottelin samassa huoneessa, että äiti saa asiansa hoidettua. Heti alkuun äitini esittelee minut: ”Tyttäreltäni on julkaistu kuusi runokirjaa. Kaksostyttäreni asuvat muuten Italiassa ja työskentelevät huippuravurien parissa.” Sitten: ”Minä muuten imetin yhtä poikaani kolmevuotiaaksi asti ja olen luovuttanut äidinmaitoa satoja litroja.” Auta armias, kohta hän varmaan lausuu potilasasiamiehelle minun lapsena tekemiäni runoja. Vaivun syvemmälle tuoliin ja odottelen siinä hiljaa, kun yhtäkkiä huomaan, että äitini on kaivanut valokuva-albumin esiin ja esittelee ikivanhoja perhekuvia tälle potilasasiamiehelle.

”Tässä kuvassa on se meidän venäläinen valtava konserttiflyygeli, jonka ne miehet joutuivat kantamaan viidenteen kerrokseen, kun asuimme Järvenpäässä”, äitini sanoo ja huomaan, kuinka potilasasiamies on hivenen vaivaantunut. ”Tässä kuvassa mieheni soittaa mormonikirkon urkuja.” Minun on pakko puuttua peliin. Kerron äidilleni tämän kuulostavan aivan Hyacinth Bucketilta… tarkoitan Buckèelta, jonka sisarella on Mercedes, uima-allas ja tilaa ponille. Potilasasiamiehen naama on jännittynyt. Voin vaikka vannoa, että häntä naurattaa pirusti, mutta pokka pitää.

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31