Jutut

Rikottu ikkuna ja lasinsirut vastassa Sempun pihassa

Hämeenlinnan keskustan koulut ovat yksi toisensa jälkeen joutuneet ilkivallan kohteiksi.

Viikonloppuna tuhoja tapahtui Seminaarin koulun pihassa. Koulun varaston seinä oli töhritty, ikkuna rikottu ja varastosta oli raahattu tavaraa ulos. Koulun pihassa oli lisäksi poltettu pienimuotoista nuotiota.

– Ilkivaltaa ei ole tehty ensimmäistä kertaa. Poliisi on luvannut lisätä partiointia alueella ja kameravalvonnan lisäämistä kampusalueelle on suunniteltu, joten toivottavasti tulevaisuudessa ilkivallalta vältytään, Seminaarin koulun vs. rehtori Johanna Hyytiä sanoo.

Kouluilla ei ole juuri mahdollisuuksia puuttua viikonloppuisin tai arki-iltaisin tapahtuvaan ilkivaltaan.

Kiinteistöhuolto vastaa siivouksesta kouluilla. Koska epäilys on, että tekijät ovat nuoria, koululla tapahtuneesta ilkivallasta on informoitu myös Hämeen poliisilaitoksen Ankkuri-tiimiä.

Poliisin, sosiaalityöntekijöiden, psykiatrisen sairaanhoitajan sekä nuorisotyöntekijän muodostaman tiimin fokus on alaikäisten rikolliseen toimintaan, häiriö- tai muuhun ongelmakäyttäytymiseen puuttuminen varhaisessa vaiheessa.

Ankkuri-tiimillä on monia puuttumiskeinoja.

Jos ilkivallan tekijät ovat tiedossa, heidät voidaan kutsua Ankkuri-tiimin moniammatilliseen tapaamiseen. Tarvittaessa tekijöistä tehdään lastensuojeluilmoitus.

Ankkuri-tiimi saattaa tuoda tapahtuneen julkisuuteen ja herättää näin keskustelua perheissä. Lisäksi hälytystehtävissä olevat poliisit voivat liikkua omien tehtäviensä rajoissa kouluilla.

Ankkuri-tiimin tiedossa on joitain hämeenlinnalaisnuoria, jotka ovat liittyneet aiempiin ilkivaltatapauksiin.

Vanhempi konstaapeli Juha Kuningas Ankkuri-tiimistä ei kuitenkaan puhuisi massailmiöstä.

– Kouluilla on tehty erilaisia vahingontekoja kautta aikain, hän muistuttaa.

Rehtori Hyytiä toteaa, että valtaosa vapaa-aikaansa koululla viettävistä nuorista noudattaa pelisääntöjä.

– Useimmat pelailevat täysin asiallisesti, ja jälkeen jää korkeintaan jokunen eväspaperi, hän kertoo.

Artikkeleita

elokuu 2018
ma ti ke to pe la su
« heinä    
 12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031