Jutut Hämeenlinna

Sibelius-opiston Kamukemut on yhdessä tekemistä parhaimmillaan

Sibelius-opiston Kamukemut on saanut innoituksensa kaustislaisen Mauno Järvelän näppäripedagogiikasta. Kuva: Pasi Vähänen
Sibelius-opiston Kamukemut on saanut innoituksensa kaustislaisen Mauno Järvelän näppäripedagogiikasta. Kuva: Pasi Vähänen

Kamukemut on kaikenikäisten, -tasoisten ja –instrumenttisten oppilaiden ja opettajien konsertti, joka tuo lapset, nuoret ja aikuiset yhteen kansanmusiikin varjolla. Luvassa on soittoa, laulua, iloa, naurua, eli yhdessä tekemistä parhaimmillaan.

Kamukemut sai alkunsa Janakkalan toimipisteestä syksyllä 2016. Vuonna 2017 esiinnyttiin Seminaarin koululla. Syksyn 2018 Kamukemut käynnistettiin Tervakoskella ja tiistaina 16.4. vuorossa on koko Sibelius-opiston alueen oppilaiden tapahtuma Nummen yhtenäiskoululla Hämeenlinnassa.

Kamukemut on kaustislaisen pedagogin Mauno Järvelän kehittämän näppäripedagogiikan vankkumaton fani. Pedagogiikan periaatteet keskittyvät lahjakkuusajattelun sijaan hyvän musiikkisuhteen luomiseen ja mahdollisimman laajan harrastuspohjan synnyttämiseen, samalla elävää pelimanniperinnettä säilyttäen ja sitä oppisisältöihin liittäen.

Kamukemut Vol 2 tarjoaa yleisölle tarinoita historian merkkihenkilöistä, periaatteidensa mukaisesti ikään, säätyyn tai sukupuoleen katsomatta. Luvassa on hauska historiapläjäys, jonka anekdootit ja faktat kuulija muistaa vielä pitkään.

Sibelius-opiston Kamukemut ti 16.4. klo 18.00 Nummen yhtenäiskoulun salissa.

Menoinfo