Jutut Hämeenlinna

Suistossa luvassa omintakeisia soundeja – Siivoojarobotteja ja indie-musiikin juhlaa

Perjantaina Suistossa kuullaan siivoojarobottien omintakeisia soundeja. Kuva: Juha Kassila

Levynjulkaisukiertueensa tammikuussa startannut Cleaning Women saapuu Hämeenlinnaan Suistolle perjantaina.

Lähes kymmenen vuoden odotuksen jälkeen itsetehdyillä soittimilla operoivalta Cleaning Women -yhtyeeltä ilmestyy uusi albumi, Intersubjectivity, jonka Svart Records julkaisee tammikuun puolessa välissä. Yhtyeen itsensä tuottaman levyn on miksannut Alexander Hacke, joka tunnetaan saksalaisen industrial-pioneeri Einstürzende Neubautenin riveistä. Yhteistyön tuloksena albumilla kuullaan Cleaning Womenin omintakeista soundia orgaanisempana kuin koskaan.

– Pyrimme saamaan Cleaning Womenin kuulostamaan levyllä siltä, miltä se meidän korvin kuulostaa livenä, yhtye kertoo.

Edellisen U-levyn jälkeen yhtye on viettänyt aikaa lukuisten poikkitaiteellisten projektien kimpussa sekä soittanut yli 500 konserttia yli 20 maassa.

 

Torstaina 10. tammikuuta Suistolla on tiedossa kotimaisen indie-musiikin juhlaa, kun keikalle saapuvat nosteessa olevat HÄN, Radio Supernova sekä Vuoret.

HÄN on muun muassa Teksti-TV 666:n ja French Filmsin muusikoista koostuva kokoonpano, joka kertoo tarinoita yhteiskunnan arkisista kohtaloista, ympäröivästä ankeudesta, kosmisten tasojen seikkailuista sekä paremman huomisen pohdiskeluista.

Tamperelainen Radio Supernova nimittää musiikkiaan mansegazeksi. Yhtyeen kappaleet koostuvat tasaisista ja syleilevistä melodioista, joiden päällä helisevät herkät suomenkieliset lauluraidat.

Vuoret on kovaääninen kitararockyhtye, jonka musiikista on löydetty jäänteitä muun muassa shoegazesta, postpunkista ja goottipopista. Yhtyeen esikoislevy Portti ilmestyi lokakuussa.

HÄN, Radio Supernova, Vuoret Suistossa to 10.1. klo 20 alkaen, Cleaning Women pe 11.1. klo 23.

Katso päiväkohtaisia uutisia

tammikuu 2019
ma ti ke to pe la su
« joulu    
 123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031