Jutut

Sotahuutoja Rimmilän metsissä

Rimmilän metsissä kaikuvat kesä–heinäkuun vaihteessa sotahuudot, kun Suomen suurin boffaustapahtuma tuo satoja lajin harrastajia kylään.

Könnölän matkailutilalla järjestettävään Sotahuutoon osallistuu 30 pehmomiekkailu- eli boffausjoukkuetta eri puolilta maata.

Viikonlopputapahtuman pääjärjestäjä Tapio Suontakanen kertoo, että osa boffaajista fiilistelee historian elävöittämistä. Könnölän kulmilla liikkuvien ei siis kannata hämmästyä, jos vastaan astelee keskiaikaisia taistelijoita muistuttavia hahmoja.

– Yksilön varusteisiin voi kuulua esimerkiksi näyttävä nahka- tai kangaspanssari, Suontakanen kertoo.

Sotahuuto järjestetään 14:n kerran. Järjestelyvastuussa on tällä kertaa Etelän Imperiumi -joukkue.

Hämeenlinnaan pehmomiekkailijat saapuvat ensimmäistä kertaa. Aiemmin tapahtuma on järjestetty esimerkiksi Puumalassa, Padasjoella ja Raaseporissa.

Tapahtuman yli 600 osallistujaa majoittuvat vuokramökeissä ja teltoissa.

Perjantaina ohjelmassa on majoittuminen ja aseiden tarkastus, lauantaina ja sunnuntaina taistellaan.

Viimeisten taistojen jälkeen on vuorossa palkintojenjako ja leirin purku.

Yksi taistelu kestää viidestä minuutista puoleen tuntiin.

Aina tavoitteena ei ole kamppailla vastapuolta pois pelistä, vaan voittaja saattaa olla esimerkiksi tietyn maamerkin valloittanut joukkue.

– Normaalisti taistelu päättyy siihen, että toinen joukkue on täysin tuhottu tai juoksee karkuun.

Kuoleman merkiksi polvistutaan tai nostetaan ilmaan väärin päin käännetty ase. Taistelun jaloista pyritään mahdollisimman nopeasti pois.

Käytössä on keskiaikaisia aseita miekoista keihäisiin. Kaikki ovat pehmoversioita.

Pehmeät aseet ja herrasmiessäännöt mahdollistavat Suontakasen mukaan täyskontaktien turvallisuuden.

– Loukkaantumiset ovat jokseenkin harvinaisia, vaikka tietysti aina joku nilkka voi nyrjähtää, kuten urheilussa yleensäkin.

Suontakanen on ensimmäistä kertaa Sotahuudon vetovastuussa. Tapahtuman hän tuntee kuitenkin 11 osallistumiskerran kokemuksella lähes läpikotaisin.

– Sotahuuto on boffaajien vuoden isoin ja tärkein tapahtuma, hän sanoo.

Lajin harrastajat yhteen kokoavassa tapahtumassa luodaan yhteisöllisyyttä. Samalla Sotahuuto on näytön paikka, jossa otetaan mittaa toisista joukkueista.

Artikkeleita

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930