Jutut

Suomen kaunein tikka

Jos et tiedä kuvassa poseeraavan tikan nimeä, yritä arvata tuntomerkkien perusteella. Lintu on nimittäin nimetty erään ulkonäköön perustuvan seikan perusteella. Aivan oikein, harmaapäätikka, jossa huomio kiinnittyy ensimmäisenä vihreään selkään.

Nimi ei siis ole osuvimmasta päästä, mutta muuten lintu on ehdotonta ykkösluokkaa. Tiedän, ettei muiden tikkojen ulkonäköä saisi arvostella, mutta eittämättä harmaapää näyttää parhaalta. Käpy-, pikku- ja valkoselkätikka vaikuttavat mustavalkoisuudessaan kovin arkisilta. Pohjantikkaa näkee harvoin, mutta silloinkin sen habitus on jotenkin suttuisen oloinen.

Käenpiikaa en edes laske tikaksi kun se ei kestä Suomen talvea. Kovimman vastuksen tässä mittelössä antaa palokärki. Huomio kiinnittyy koiraan hehkuvan punaiseen päälakeen ja kauttaaltaan hiilenmustaan höyhennykseen, johon vaalea nokka luo sopivasti kontrastia. Mutta sen verran hölmö on sekin, että menetti varman voiton kiukutteluun. Ei suostunut linssin eteen, vaikka kuinka maanittelin.

 

Ari Elovirta

Riihimäkeläinen kirjoittaja tarkkailee lintuja ja muuta luontoa, joskus pieni pilke silmäkulmassa.

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31