Jutut Hämeenlinna

Teatteri muuttuu tuotantotaloksi – Likaisen työn saa tehdä työnsä aloittava, uusi muutosjohtaja

Muutosjohtajan on tarkoitus hahmotella Hämeenlinnan teatterin tulevaa toimintaa tuotantotalomallin pohjalta. Kuva: Rauno Lahti
Matti Apusen mukaan teatteria odottaa hidas kurjistuminen, jos toiminta ei muutu. Kuva: Rauno Lahti

Hämeenlinnan teatteri etsii uutta muutosjohtajaa, jonka tehtävänä on muuttaa teatterin toimintaa Matti Apusen rakenneselvityksen pohjalta.

Apunen esitteli selvityksessään yhteensä yhdeksän erilaista vaihtoehtoista mallia teatterin toiminnalle.

– Mallit olivat kaikki mahdollisia, mutta niiden seuraukset olivat erilaisia. Kysymys oli lopulta siitä, mitkä seuraukset teatterin hallitus halusi toteutuviksi, Apunen kertoo.

 

Apunen haastatteli selvitystä varten toistakymmentä teatterialan ihmistä selvittääkseen alan trendejä ja Hämeenlinnan teatterin erityispiirteitä.

– En ole tehnyt selvitystä teatterintekijänä, vaan liikkeenjohdollisesta näkökulmasta, ja se tässä varmaan oli ajatuksenakin.

Hän keskusteli aiheesta myös teatterin henkilöstön kanssa. Henkilöstön viesti Apuselle oli yksinkertainen: he halusivat teatteriin uusia ihmisiä. Taloudellisesti tämä on Apusen mukaan kuitenkin mahdotonta. Henkilökunta toivoi työpaikkansa säilyvän repertuaariteatterina.

Apunen kuvailee Hämeenlinnan teatterin tilannetta mutaiseksi rinteeksi, jossa pikkuhiljaa luisutaan alaspäin. Tähän vaikuttavat sekä Hämeenlinnan teatterin erityispiirteet että trendit katsojamäärissä.

 

Teatterin muutosjohtajaa haettiin Helsingin Sanomissa jo ennen kuin päätöstä oli käsitelty kaupunginhallituksessa. Haun aukaisemiseen oli saatu kaupunginhallituksen lupa.

– Se tiedettiin jo, että teatterille pitää hakea joka tapauksessa uusi johtaja, joten saimme luvan laittaa paikan auki ennen lopullista päätöstä, teatterin hallituksen puheenjohtaja Irja Appelroth kertoo.

Muutosjohtaja palkataan teatterille ensisijaisesti kahdeksi vuodeksi. Lisäksi paikassa on kahden lisävuoden optio.

– Jos näyttää, että työ vaatii enemmän aikaa, voidaan kahden vuoden lisäksi käyttää vielä kahden vuoden optio. Uskomme kuitenkin, että kaksi vuotta riittää. Teattereissa johtaja ovat nykyään usein määräaikaisilla sopimuksilla.

Muutosjohtajan on tarkoitus hahmotella teatterin tulevaa toimintaa tuotantotalomallin pohjalta.

Matti Apusen tekemässä teatterin rakenneselvityksessä kerrotaan, että tuotantotalon toiminta nojaa vierailuesityksiin ja projektitoimintaan. Tuotantotalolla voi olla omaakin tuotantoa, mutta se on usein hankkeistettu.

Käytännössä teatteri siis palkkaisi taiteellista henkilökuntaa kuten näyttelijöitä tapauskohtaisesti, mikä tarkoittaisi Hämeenlinnan tapauksessa henkilöstövähennyksiä.

Apunen huomauttaa selvityksessään, että muutos vähentäisi teatterin valtionosuuksia, koska valtionosuudet perustuvat teatterin henkilötyövuosiin. Tämä vaje voitaisiin kuitenkin kattaa muutoksen mahdollisilla myönteisillä vaikutuksilla.

Suomalaisista teattereista Espoon teatteri toimii tällä mallilla.

 

Näin asia eteni

Teatterin hallitus palkkasi Matti Apusen tekemään toukokuun aikana selvityksen teatterin tulevaisuudesta.

Matti Apunen esitti selvityksessään erilaisia malleja, joista teatterin hallitus valitsi tuotantotalomallin.

Kaupunginhallitus siunasi teatterin hallituksen esityksen viime viikon maanantaina.

Teatteriin palkataan muutosjohtaja määräaikaiseksi kahdeksi vuodeksi. Haku on käynnissä ja tehtävä alkanee syyskuussa.

Teatterinjohtaja Kirsi-Kaisa Sinisalo jatkaa tehtävässään vuoden loppuun, mutta jää lomille lokakuussa.

Teatterin ohjelmisto on suunniteltu suurimmaksi osaksi syksyyn 2020 asti.

Menoinfo