Jutut

Toimittajalta: Kun pakkopullasta tuli kivaa

Heli Karttunen Kuva: Toni Rasinkangas

Koululiikunnasta on haluttu tehdä kivaa, jotta saadaan nuoret liikkumaan.

Alun perin koululiikunnan oli tarkoitus muokata oppilaista ensin armeija- ja sittemmin yhteiskuntakelpoisia kansalaisia.

8.3. ilmestynyt Suomen Kuvalehti kertoo, että nyt koululiikunnalla lähinnä yritetään estää nuorison lopullinen rapautuminen.

Siksi liikunnan opetusta muutettiin radikaalisti jo vuonna 2016.

 

Kivaako sen koululiikunnan nyt täytyy olla?

Omassa nuoruudessani Cooper juostiin harva se vuosi ja häviäjät olivat ihan rehellisesti luusereita.

Armoa ei annettu, ja vain parhaimmat saivat kunniaa ja mainetta.

Muistissa on, kuinka jokaisen oli pakko hiihtää. Siihen maailmanaikaan oppilaat raahasivat suksensa kouluun kuka mitenkin parhaiten taisi, eikä autolla kuskaamisesta ollut tietoakaan.

Jokaisen osaamista mitattiin ja verrattiin muihin. Jos olit huono, niin olit, mutta myös hyvät saivat loistaa.

Tuttua?

Toista se on tätä nykyä. Ei tarvitse hiihtää – ei tosin ole aina luntakaan – eikä Cooperin testikään enää vaikuta liikuntanumeroon.

 

Kun asiaa miettii tarkemmin, on se luojan lykky, että koululiikunnasta edes yritetään tehdä mukavaa.

Samaan päämäärään voi pyrkiä niin monella eri tavalla.

Miksei siis koululiikunta voisi olla kivaa?

Mitä haittaa siitä olisi?

Tässä maailmassa on ihan tarpeeksi asioita, jotka eivät ole kivoja.

Jos liikkumista – joka on kaikin tavoin hyödylliseksi todettu – halutaan sillä varjolla edistää, että se on kivaa, niin ilman muuta.

 

Samaa voisi soveltaa moneen muuhunkin asiaan – koko elämään yleensä.

Tympeitä ja tylsiä asioita tupsahtaa jokaiselle eteen ihan itsestään, yllättäen ja pyytämättä.

Siksi kaikkea hyvää ja kivaa tulee ja kannattaa vaalia.

Silläkin uhalla, että nuorilla voisi olla koululiikunnan parissa hauskaa.

Menoinfo