Jutut

Torni

Kun seuraavana päivänä lähestyin Koskelan taloa, kuulin hirvittävää räminää ja rytinää jostakin savupiipun tuntumasta. Kohotin katseeni, ja näin Tappajahain selkäevän työntyvän esiin Koskelan katonharjalta.

Tarkkaan katsoen selkäevä olikin moottorisahan terä. Vihreästä peltikatosta sinkosi kipinöitä kevättaivaalle, kun terä liikkui harjalta ensin alaspäin ja sitten sivulle, lopulta ylöspäin.

Kun tulin Koskelan portille, katosta irtosi mustareunainen pala. Se rämisi lapetta pitkin räystäälle, kiskaisi mukaansa pätkän ränniä ja rysähti hankeen talon sivulle.

Koskela sammutti moottorisahan ja työnsi päänsä näkyviin aukosta.

– Jiihaa! hän hihkaisi. – Ajatus on hiirihaukka. Se liitelee vapaana maiseman yllä.

– Sitä on luettu Huovista, huomasin. – Eikö sun pitänyt tehdä keittiöremontti?

– Täytyy odottaa, että rakenteet kuivuu. Sillä aikaa mä voin rakentaa mietiskelytornin.

– Entä jos rupee satamaan?

– Pannaan pressu päälle suojaksi. Hyvä kun tulit, saadaan tukipuut ja parrut vintille.

Kakkosnelosia ja nelosnelosia kanniskellessamme kysyin, oliko Koskelalla rakennuslupa torniinsa.

– Jos aina kysyy lupaa, ei koskaan saa mitään. Mä rakennan ensin ja kysyn sitten.

– Kai sulla on piirustukset?

Koskela näytti ohimoaan.

– Mulla on selkee visio.

Visio ehkä. Selkeyttä epäilin.

Yläkerrassa aukon kohdalla oli aula ja Koskelan vaimon lukunurkkaus. Koskela oli siirtänyt nojatuolin vessan oven eteen, jotta oli saanut tilaa tornihuoneelleen.

– Mitä sä luulet, että Kirsi sanoo, kun näkee tämän? ihmettelin.

– Kyllä se hyväksyy tämän, kun näkee miten hienon keittiön mä teen.

– Nyt on torstai. Miten sä meinaat ehtiä tehdä kaiken sunnuntaihin mennessä?

– Helposti. Sähän tulit apuun!

 

Ehdimme kantaa pimenevän taivaan alla yläkertaan melkoisen määrän puutavaraa ja pöytäsirkkelin. Sitten taivas repesi.

Kiipesimme katolle rankkasateessa ja myrskyssä ja levitimme salamoiden valossa pressun vinottain aukon kohdalle. Kumpikaan meistä ei ihme kyllä pudonnut, vaikka muutaman kerran oli lähellä.

Sidoin yhden pressunkulman savupiippuun, toisen satelliittiantenniin katonharjan päädyssä ja kolmannen lapetikkaiden alapäähän. Neljäs naru jäi roikkumaan vastakkaiselta räystäältä. Se oli tarkoitus käydä sitomassa rännin tukipeltiin.

Olin jo läpimärkä, kun kiipesin alumiinitikkaita kohti ränniä ja narua. Juuri kun olin tarttumassa narunpäähän, se lähti vauhdilla loittonemaan pressunkulman mukana katonlapetta pitkin kohti harjaa.

Laskeuduin tikkailta.

– Mikset sä sitonut sitä narua? Koskela tivasi.

– Se karkasi.

Työnnyin Koskelan ohi kohti ulkoportaita ja menin sisään. Koskela seurasi.

Vedenpaisumus tuli vastaan jo yläkerran portaissa. Sadevesi oli kertynyt pressun päälle ja painanut sen kuopalle. Lopulta pressunkulma oli päästänyt vedet sisään. Lisää tulvi koko ajan kattoaukosta.

Katkaisimme sopivan mittaisen parrun ja viritimme sen pressun tueksi niin, että saimme suojapeitteen kulman taas katon puolelle ja veden virtaamaan sitä pitkin lappeelle eikä sisään.

– Sulla on vähän lisää kuivattavaa, sanoin.

Koskela ei sanonut mitään.

Kävin sitomassa neljännen narun ränniin. Luuttusimme vedet pois yläkerran lattialta ja portaista ja portaiden juurelta eteisestä. Haimme vuokraamosta kolmannen puhaltimen tohottamaan yläkertaan ja neljännen portaikkoon. Tuimme kattoaukkoa suojaavaa pressua vähän lisää.

Painoimme kumpikin automaattisulakkeen pari kertaa takaisin päälle. Kolmannella kerrallani totesin, että neljäs puhallin taisi olla liikaa Koskelan talon sähköjärjestelmälle.

– Eiköhän tää ollut tässä tältä päivältä, Koskela sanoi. – Katotaan taas huomenna, miten jatketaan.

Lupasin tulla, vaikka vähän jo epäilytti.

 

Jatkuu edelleen kesäkuussa…

Asiasanat

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31