Jutut Hämeenlinna

Trio Romantikot tunnelmoivat Oskar Merikannon aikalaisten musiikilla

Trio Romantikot eli Hannu Riihivaara, Teija Laitila ja Iina Harjula vievät kuulijat romanttisiin tunnelmiin Oskar Merikannon ja hänen aikalaistensa sävelin.

Trio Romantikot esiintyv jälleen Wetterhoffin Wanhassa Kutomossa ja tällä kertaa suomalaisella ja venäläisellä ohjelmistolla. Trion jäsenet Iina Harjula, piano, Teija Laitila, viulu, ja Hannu Riihivaara, laulu, haluavat juhlistaa Oskar Merikannon 150-vuotisjuhlavuotta ja esittää myös hänen aikalaistensa musiikkia.

Illan aikana kuullaan teoksia myös säveltäjiltä Kuula, Sibelius, Rachmaninov ja Tšaikovski.

Mukana ohjelmassa on myös rakastettuja venäläisiä romansseja, joita trio on esittänyt jo aikaisemmin konserteissaan. Lisäksi Iina ja Teija esittävät duona viulu- ja pianomusiikkia.

 

Trio Romantikot on Hämeenlinnassa syntynyt yhtye, jonka muusikot ovat tehneet yhteistyötä vuodesta 2012 lähtien. Muusikot eivät oudoksu erikoisia esiintymispaikkoja ja ovat viihdyttäneet yleisöä muun muassa Suisto-klubilla, Katisten kartanossa, Hämeenlinnan kirjastossa, Mikkolan Navetassa, Nooran viinibaarissa ja yksityiskodeissa. Keväällä 2018 Trio Romantikot konsertoi Dmitri Hvorostovskyn muistokonsertin merkeissä.

Liput 20/15 euroa tuntia ennen ovelta, ennakkovarauksia esiintyjiltä.

Romantiikkaa rajalla -konsertti pe 30.11. klo 18 Wetterhoffin Wanhassa Kutomossa.

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31