Jutut

Tuliterä auto voi lähteä ruostumaan parissa vuodessa

Pohjolan oloissa koritarkastukset ja ruosteenestokäsittelyt ovat tärkeitä, jotta auton kori säilyy kunnossa ja turvallisena. Autonvalmistajan tehtaalla tekemä ruostesuojaus on lähes kokonaan lopetettu, sillä EU:n päästötavoitteet ovat tehneet tehtaiden ruostesuojaukset käytännössä mahdottomiksi. Yhtenä syynä valmistajien asenteisiin on myös se, että maailmassa vuosittain myyntiin tulevista yli 80 miljoonasta autosta vain noin 0,1 prosenttia päätyy Suomen markkinoille, minkä takia autoja ei valmisteta sopimaan täkäläisiin vaativiin olosuhteisiin.

– Ruosteenestossa auton pohjan maalipinnat suojataan korroosiolta ja kiveniskemiltä, Kai Rantanen Kanta-Hämeen Autosuojaamosta kertoo.

– Helmat koostuvat useista pelleistä, joiden saumoihin pääsee helposti epäpuhtauksia ja kosteutta. Käsittelyssä kotelosuoja-aine sulkee nämä pinnat ja pohjaan tulee kauttaaltaan alustamassa, joka suojaa sinkkipinnat myös mekaaniselta kulutukselta.

Ruosteenestoa suositellaan yleisesti jo alle 24 kuukauden ikäisille ajoneuvoille.

– Olosuhteet täällä meillä Suomessa ovat niin ankarat, että jo vuoden vanhassa autossa voi olla alkavaa ruostetta.

– Välinpitämättömyys voi johtua siitä, että auto koetaan käyttötavaraksi, jonka pitkäikäisyyttä ei enää ajatella. Kuitenkin Suomessa autokannan keski-ikä on 12-13 vuotta ja autot ovat arvokkaita. Pahimmillaan on tullut vastaan vuosimallin 2006 autoja, joiden helmarakenteet ovat ruostuneet puhki.

Autojen valmistajien 6-12 vuoden puhkiruostumattomuustakuu ei takaa auton ruosteettomuutta. Kaikilla merkeillä koritakuu edellyttää määräajoin tehtyä alustan pesua sekä huolto-ohjelman mukaisia tarkastuksia ja mahdolliset korjaukset asiakas teettää omalla kustannuksellaan. Yleisesti koritakuu ei takaa vaurioita, jotka ovat aiheutuneet suolasta, vedestä tai kiveniskuista.

Rantasen mukaan iäkkäämpikin kulkuneuvo kannattaa ruostesuojata, jos se on hyvässä kunnossa. Kymmenen vuotta kovassa käytössä ollut menopeli tosin saattaa jo olla avun ulottumattomissa.

Käsittely kestää kolme päivää. Aluksi autosta poistetaan muoviosat, joiden alle lika ja kosteus helposti pesiytyy. Sen jälkeen auto pestään ja kuivataan.

– Pohjaan laitetaan ensin tartunta-aineet ja sen jälkeen varsinaiset suoja-aineet. Niiden kuivuttua osat kasataan, tehdään loppupuhdistus ja annetaan auton vielä vuorokauden verran kuivua.

– Vähän auton käytöstä riippuen tarkistusta ja mahdollista jatkokäsittelyä suositellaan tehtäväksi 3-5 vuoden kuluttua ruosteenestosta.

Artikkeleita

lokakuu 2018
ma ti ke to pe la su
« syys    
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
293031