Jutut

Tuuriin voi ajaa polkupyörälläkin

Hämeenlinnalainen Jari Heiskari lähtee käväisemään Tuurissa, mutta mies aikoo ajaa sinne polkupyörällä.

– Laskeskelin että matkaan kuluisi kymmenisen tuntia. Olen kerran aikaisemmin polkenut sinne yhteen suuntaan, mutta nyt ajan edestakaisin, sanoo Heiskari.

Yhteen suuntaan kauppareissu tekee 240 kilometriä. Heiskarin eväänä on kolme pullollista juomaa ja reppu jossa on vaihtovaatteita ja kiinteää muonaa.

– Minulla on pitkille matkoille tarkoitettu pyörä, johon vaihdoin takapään. Se on herkempi pyörimään mutta tarakoita tai sivulaukkuja en pyörään laita.

Alkuviikosta Heiskari suunnitteli lähtevänsä matkaan keskiviikkona puoliltaöin, jolloin liikenne on hiljaista ja ilma viileää.

– Ajan vanhaa kolmostietä Tampereelle, sieltä Ylöjärvelle Virroilla ja Alavudelle Yövyn Tuurissa ja ajan takaisin.

Viime kesänä Heiskari kävi Savonlinnassa edestakaisin. Harjoituslenkkejä Heiskari on ajellut noin 700 kilometriä Hämeenlinnan ympäristössä.

– Pisin ollut 160 kilometriä, mutta yleensä olen polkenut sellaisia sadan kilometrin lenkkejä.

Heiskari tietää kokemuksesta, että jossain vaiheessa matkaa mieli alkaa kyseenalaistaa koko matkan mielekkyyden.

– Viime vuonna alkoi Mikkelin tienoilla tuntua siltä, että jätän matkanteon. Jokainen ylämäki on otettava kerrallaan ja yritettävä ajaa sen päälle. Periksi ei voi kuitenkaan antaa.

Autoilijat suhtautuvat pyöräilijöihin Heiskarin kokemuksen mukaan varsin hyvin.

– Joskus on näytelty keskisormea ja huudeltu. Pientareet ovat joskus aika minimaaliset. Raskas liikenne väistää minkä pystyy. Ehkä pahimmat tilanteet syntyvät, kun joskus lähtee ohittamaan ja minä ajan vastaan. Ohittaja keskittyy ohitukseen ja huomaa pyöräilijän vasta vähän ennen kohtaamista.

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31