Jutut Lammi

Uimahalli on lammilaisille tärkeä paikka – Vakiokävijät pelkäävät aukioloaikojen supistamista

Tarja Perttula, Simo Partanen, Margareetta Partanen ja Asta Granat-Tapaila aloittavat useasti viikossa päivänsä aamu-uinnilla. Kuva: Lea Karmala

Lammin uimahallista lähtee aamuisin seitsemän jälkeen virkeätä porukkaa kohti päivän askareita. He aloittavat päivänsä uinnilla aina kun mahdollsita. Aktiivisiin aamu-uijiin kuuluvat muun muassa Asta Granat-Tapaila, Tarja Perttula, Margareetta Partanen ja Simo Partanen.

– Uidessa herää kunnolla, ja sen jälkeen on koko päivän pirteä olo. Samalla voi purkaa huolet ja murheet muiden kanssa, he sanovat.

Aamu-uijat ovat tulleet toistensa kanssa niin tutuiksi, että jos joku on pois, muut huolestuvat. Mukava porukka vetää jokaisen aikaisin ylös sängystä, vaikka nouseminen muuten tuntuisi vaikealta.

– Jos joutuu joskus olemaan pois, sitä tulee ihan kipeäksi, jo 50 vuotta aamu-uintia harrastanut ja joka käynnillä kilometrin matkan uiva Granat-Tapaila sanoo.

Olli ja Maj-Lis Vilander kehuvat Lammin uimahallia oikein hyväksi paikaksi. Kuva: Lea Karmala

Nelikkoa huolettavat puheet siitä, että uimahallin toiminta olisi vaakalaudalla.

– Ainakin aamu-uinti täytyy säilyttää. Se on tärkeä. Ainoa hallissa haittaava asia on se, että ratoja saisi olla viisi, mutta hyvä, että niitä on edes neljä.

Myös Maj-Lis ja Olli Vilander ovat uimahallin vakikäyttäjiä. Heillekin uinti ja löylyttely ovat merkittäviä asioita, ja heidän mielestään halli täytyy saada Lammilla pysymään avoinna nykyisellään.

Lipunmyyntiä ja kahvilaa hoitava Meri Rintama on Lammin uimahallissa töissä kuudetta talvea. Hän muistaa, että koko kuuden vuoden ajan on pitäjäläisten puheissa ollut pelkoja siitä, että uimahallin aukioloaikoja supistetaan tai halli peräti suljetaan.

– Mitään ei koskaan ole tapahtunut, ja olisihan se aivan älytöntä pistää uimahalli kiinni. Sen jälkeen terveyskeskuksesssa olisi aika paljon enemmän asiakkaita. Tämä on ylipäätään sellainen asia, jota ei pitäisi mitata rahalla, hän muistuttaa.

Rintaman mukaan uimahallissa käy paljon ikäihmisiä, monenlaisia kuntoutujia ja lapsia.

– Meidän ihan tyypillinen asiakas ei ole kilpauimari tai himokuntoilija. Meillä käy paljon erilaisia ryhmiä, ja tänne on heidän helppo tulla; tämä ei ole kilpailuhenkinen urheilupaikka, enemminkin pieni ja kodikas.

Meri Rintama on tullut hyvin tutuksi uimahallissa ja kahvilassa kävijöiden kanssa. Kuva: Lea Karmala

Viime syksystä lähtien uimahallissa ovat olleet kokeilussa Lämpimän veden lauantai ja Tunnelmatorstai, jossa palavat himmeät valot ja soi musiikki. Lisäksi ovat vauvauinnit, jolloin myös on normaalia lämpimämpää vettä altaassa. Rintaman mukaan kaikilla erikoispäivillä on omat kävijänsä.

– Kun vihdoin viimein saimme oikeuden soittaa musiikkia, pidämme siitä kiinni. Vaatii vain vähän aikaa, ennen kuin ihmiset löytävät uudet jutut. Lämpimässä vedessä käy sellaisia lapsia, jotka palelevat viileämmässä vedessä niin paljon, etteivät pysty siinä uimaan.

 

Uimahallilla voi käydä iltakahvillakin tiistaista perjantaihin, kun se on auki kello 20:een. Kahvila on avoinna aina silloin kuin uimahallikin, ja se palvelee myös viereisen liikuntasalin käyttäjiä. Aamiaistakin kahvilasta saa, esimerkiksi tällä viikolla Rintama laittoi seitsemän maissa asiakkailleen leipää, kananmunaa, kahvia ja mehua.

– Ennen kaikkea haluamme toivottaa kaikki mahdolliset asiakkaat tervetulleeksi uimahalliin, heitä tarvitaan aina lisää, hän sanoo.

Tänä keväänä hallissa on käynnistymässä lapsille kaksikin uimakoulua. Toinen niistä on liikuntahalliyhtiön itse järjestämä, ja toisen järjestänee uimaseura.

Nelirataisessa altaassa on oma väylä vesijuoksijoille. Kuva: Lea Karmala

Lammin uimahalli

Valmistunut 2009 osana Lammin liikuntakeskusta.

Neljä 25 metrin rataa, terapia-allas ja lasten kahluuallas.

Oheispalveluna kuntosali.

Avoinna ti ja to klo 6–20, ke ja pe klo 13–20 ja la klo 10–17, su ja ma kiinni.

 

Menoinfo