Jutut

Ulla Kauhanen iloitsee uuden kynnyksellä – ”Nyt on aikaa maalata ja nauttia työnteosta”

Ulla Kauhanen viehättyi Verkatehtaalla RaamiDaamien kehystämön yhteydessä sijaitsevasta rouheasta näyttelytilasta. Tällä hetkellä Kauhasen teosten tutut aiheet ovat saaneet sävykseen harmaan eri vivahteet.

Hämeenlinna

Kuvataiteilija Ulla Kauhanen viettää tänä vuonna juhlavuotta.

– Täytin heinäkuussa 50 vuotta. Lisäksi olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 25 vuotta sekä naimisissa 20 vuotta ja nuorin viidestä lapsestamme täytti 18 vuotta, joten eräänlainen merkkivuosi tässä on meneillään, Kauhanen naurahtaa.

Tuottelias hattulalaistaiteilija on uransa varrella julkaissut 10 kirjaa ja pitänyt lukemattomia näyttelyitä. Tähän asti perhe on kuitenkin ollut aina etusijalla.

– Nyt on mahtava tilanne, olen uuden kynnyksellä. Nyt ehdin nauttia työnteosta ihan eri tavalla. Ikä saa myös pohtimaan, mitä oikeasti haluan tehdä.

Kauhaselta avautui marraskuun alussa näyttely RaamiDaamien galleriatiloihin Verkatehtaalle. Edellisestä näyttelystä Hämeenlinnassa on vierähtänyt jo pari vuotta.

– Juhlavuosi on ollut tosi kiva, joten on mukava päästä esittelemään töitä myös Hämeenlinnassa. Tämä on rempseä tila, joka sopii mielestäni hyvin Verkatehtaan kylkeen, Kauhanen kehuu.

Erityisesti luontoaiheet ovat Kauhasen sydäntä lähellä. Näyttelyssä nähdään melko uusia teoksia, joiden värimaailma saattaa yllättää verrattuna hänen aikaisempiin töihinsä.

– Rakastan värejä, mutta asiakkaat ovat toivoneet maanläheisiä sävyjä. Vaikka teokset näyttävätkin harmailta, on niissä väriä yllättävän paljon.

Myös öljyvärit vaihtuivat kolme neljä vuotta sitten akryyleihin, mutta maalaustyyli on edelleen tunnistettavissa. Pääosa näyttelyn teoksista on pienikokoisia. Mukana on myös yksi kookas maisemamaalaus, sekä piirroksia, joka on uusi aluevaltaus.

– Suurin muutos on tapahtunut kuitenkin siinä, että nykyisin teoksiin ei haluta valmiita kehyksiä, vaan ne halutaan valita itse.

Tulevaisuudessa Kauhanen ehtii paneutua maalaamiseen aiempaa tiiviimmin. Enkeliaiheistaan tunnettu taiteilija on huomannut, että etenkin pääkaupunkiseudulta tilataan usein merimaisemia, Itä-Suomesta kuutteja ja Hämeen seudulta variksia ja pöllöjä.

Sana Mustosen kanssa yhteistyössä tehtyjen runoteosten aiheina ovat olleet kissat, pingviinit ja pöllöt.

– Varis on älykäs lintu, kookas ja näyttävä. Kustantaja onkin ehdottanut, että mahdollisen seuraavan runoteoksen aiheena olisi varis.

Työrintamalle kuuluu hyvää. Kauhanen on saanut tilauksia sekä näyttelypyyntöjä ympäri Suomea. Seuraava näyttelykin on jo tiedossa.

– Tammikuuksi minua on pyydetty naivistiseen näyttelyyn Tampereen Art Pispalaan.

Ulla Kauhanen

Hattulassa asuva kuvataiteilija, kuvittaja ja runoilija.

Valmistunut Hyvinkään Taidekoulusta vuonna 1995.

On suorittanut luovan kirjoittamisen kandidaatin tutkinnon Jyväskylän yliopistossa 2007.

On pitänyt lukuisia yksityis- ja yhteisnäyttelyitä ympäri Suomen sekä Yhdysvalloissa, Floridassa.

Artikkeleita

marraskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« loka    
 1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930