Jutut

Uusi jääkiekkoseura syntynyt

Harrastekiekkoa pelaava Janne Silvonen on perustanut kavereidensa kanssa Hämeenlinnaan uuden jääkiekkoseuran, Ugly Ducks Hockey ry:n. Ajatus lähti taannoin siitä, että he halusivat pienentää harrastajien kuluja ja organisoida toimintaa.

– Meitä on seitsemän aktiivista kaveria, ja olemme tähän asti harjoitelleet eri ryhmien ja joukkueiden mukana. Laskimme, että seuran jäsenenä ja kausimaksun maksamalla harrastus on entistä selkeämpää ja kustannuksiltaan tehokkaampaa, puheenjohtaja Silvonen kertoo.

 

Maaliskuussa kaverukset allekirjoittivat perustamiskirjan. Jääkiekkoliittoon lähti hakemus, ja sieltä tuli jäseneksi hyväksyntä muutamassa päivässä.

– Yksi keskeisiä tavoitteitamme on, että toimimme liiton periaatteiden mukaan. Meitä vie eteenpäin ennen kaikkea se voima, että harrastus on hauskaa. Pieni pikkupoikamaisuus tulee esiin, kun puemme pelipaidan päälle, Silvonen nauraa.

Ugly Ducks on jo ehtinyt myös neuvotella yhteistyöstä muiden seurojen ja joukkueiden kanssa. Silvonen vakuuttaa, että tulokas ei pyrikään koukkimaan pelaajia muilta.

– Jos meillä ei ole mahdollisuutta tarjota paikkaa, emme ole mustasukkaisia, jos kaveri menee toiseen seuraan. Pääasia on harrastajalähtöisyys.

Silvonen itse pelasi aikoinaan kakkosdivaria mutta lopetti touhun vuosituhannen vaihteessa, kun hän muutti Hämeenlinnaan ja keskittyi työntekoon.

– Varusteet jäivät silloin kassiin käyttämättöminä. Kaivoin ne kuitenkin 17 vuoden jälkeen esiin, kun kaveri vinkkasi harrasteryhmästä. Ja viime kaudella huomasin ottaneeni jo yhden ryhmän vetääksenikin, hän kertoo.

 

Yksi oleellinen osa Ugly Ducksissa on junioritoiminta.

– Mietimme, miksemme lähtisi tukemaan myös lasten harrastamista. Tytötkin ovat totta kai tervetulleita. Mutta ainakaan heti ei ole tarkoitus aloittaa kilpailutoimintaa, Silvonen kertoo.

Jo syksyllä seura aikoo järjestää noin 4–9-vuotiaille lapsille kiekkokoulun matalan kynnyksen periaatteella. Mukaan voivat tulla sellaisetkin lapset, jotka eivät ole aikaisemmin ajatelleetkaan lajia. Valmentajatkin seuralla ovat jo valmiina.

– Jos lapsilla veri alkaa vetää jääkiekkoon, ohjaamme heitä eteenpäin kilpailutoimintaan, Silvonen lupaa.

Silvosen mukaan junioritoiminnassa edetään pieni askel kerrallaan ja se halutaan pitää laadukkaana. Keväällä on sitten arvioinnin paikka, miten ensimmäinen rupeama on mennyt.

 

Seuran kausi alkaa elokuussa jääharjoituksilla. Aikuisia on koossa kaksi joukkueellista, ja kolmaskin olisi vielä mahdollinen.

Markkinoinnin puolella Ugly Ducks on jo avanut nettikaupan, jossa on saatavilla seuran logolla varustettuja tavaroita. Kaupan tuotto ohjataan lasten ja nuorten hyväksi.

Silvosen mukaan myös jäsenten ja kumppaneiden hankinta on aktiivisesti käynnissä. Kaiken takana on ajatus, että harrastejääkiekko kaupungissa lisääntyisi.

– Haluamme rohkaisua niille, jotka miettivät, vieläkö 17 vuoden jälkeen voi kaivaa kamat esille. Toivomme myös, että eri harrasteryhmät saadaan järjestäytymään ja tekemään entistä enemmän yhteistyötä. Harrastesarjaan Hämeenlinnassa kyllä riittää joukkueita.

 

Lisätietoa Ugly Ducksista saa muun muassa nettisivuilta uglyduckshockey.fi, joilta löytyy myös yhteydenottolomake. Seuran varapuheenjohtajana on Harri Salo, sihteerinä Tomi Tuomisto, rahastonhoitajana Kalle Huotari, hallituksen jäsenenä Kimi Friman, toiminnanjohtajana Kari Mononen ja junioripäällikkönä Kimmo Murtomäki.

Ugly ducks järjestää 2009–2014 syntyneille tytöille ja pojille Leijona-kiekkokoulun syyskuun alusta lähtien sunnuntaisin kello 11–11.50 jääliikuntakeskus Hakiossa.

Asiasanat

Artikkeleita

syyskuu 2018
ma ti ke to pe la su
« elo    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930