Jutut Hämeenlinna

Vanhempien vastuu kasvaa etäkoulussa – Lue, miten vanhempi voi tukea opiskelua etäaikana

Koulujen kotiopiskelu hakee vasta muotojaan. Hämeenlinnan opetustoimenjohtaja kannustaa ihmisiä aktiivisuuteen.
Varsinkin pienten koululaisten kanssa etäkoulua voi hyvin soveltaa ja syventää yhdessä ulkoilemalla. Erityisluokanopettaja Kai Nihti on suosinut ulkona opettamista normaalioloissakin. Kuva: Ville-Veikko Kaakinen
Varsinkin pienten koululaisten kanssa etäkoulua voi hyvin soveltaa ja syventää yhdessä ulkoilemalla. Erityisluokanopettaja Kai Nihti on suosinut ulkona opettamista normaalioloissakin. Kuva: Ville-Veikko Kaakinen

Luovat ratkaisut ovat lähiviikkoina tarpeen, kun koulunkäynti on muuttanut merkittävästi muotoaan.

Päävastuu opetuksesta on etäaikanakin opettajilla, eikä vanhempien pitäisi joutua sijaisopettajiksi.

Hämeenlinnan opetustoimenjohtaja Mika Mäkelä kuitenkin toteaa, että vanhempien vastuu oppimisesta lisääntyy väistämättä. Varsinkin kotona pidettävien pienimpien koululaisten kohdalla kannustaminen ei riitä, vaan opiskelun ohjaaminen jää käytännössä vanhemmille.

Ensimmäisinä etäopiskelupäivinä koulupäivät olivat tiettävästi usein lukujärjestystä lyhyempiä.

Mäkelä muistuttaa, että valmiuslaki antaa mahdollisuuden tehdä poikkeuksia opetussuunnitelmaan. Opettajat suunnittelevat jo toteuttavat opetustaan itsenäisesti, mutta tietyissä raameissa kuten normaalistikin.

– Noudatamme Hämeenlinnassa opetushallituksen määräyksiä, Mäkelä toteaa.

Miten vanhemmat voivat tukea opiskelua etäaikana?

Tärkein asia, josta vanhempien on huolehdittava, on normaali päivärytmi, painottavat niin Mika Mäkelä kuin Jukolan koulun erityisluokanopettaja Kai Nihti. Koululaisen pitää herätä ajoissa, pukea päälle kuin tavallisinakin koulupäivinä, syödä aamiainen ja osallistua opetukseen ohjeiden mukaan.

– Itse otan joka aamu oppilaihin yhteyden ja olen yhteydessä pitkin päivää. Päivä jatkuu joko videoyhteydessä tai itsenäisesti annettuja tehtäviä tehden, Nihti sanoo.

Vanhemmat voivat myös soveltaa tehtäviä, jos koulupäivät jäävät tyngiksi tai etäyhteydet eivät toimi. Mika Mäkelä sanoo, että aktiivinen ote lapsen koulunkäyntiin ei voi aiheuttaa haittaa. Vaihtoehtoja ja omia tehtäviä voi ja saa keksiä.

– Periaatteessa kaikki uudet käytännöt ja oivallukset, mitä tässä hetkessä syntyy oppimisen tukemiseksi, on hyvä asia. Opetuksen sotkemista suurempi huoli on, miten vanhemmilla riittää lapsen koulunkäynnin tukemiseen aikaa, osaamista ja kiinnostusta.

Ulkoilu rytmittää päivää

Koska koulunkäynti on nyt kotona ja koneella kökkimistä, oppimista voi tarvittaessa täydentää tai soveltaa perheen yhteisellä ulkoilulla.

Kai Nihti on jo pitkään pitänyt osan omasta opetuksestaan ”metsäkouluna”, ja sitä voi soveltaa nytkin varsinkin pienempien koululaisten osalta.

– Ikävästä taloustilanteesta johtuen vanhempia voi joutua lomautetuksi, joten perheillä voi olla tavallista enemmän yhteistä aikaa. Sitä voi hyödyntää ulkoilemalla ja samalla koulutaitoja harjoittelemalla. Joillekin vanhemmille opetuksen digiratkaisut voivat olla uusia ja vaikeita, mutta sekä opettajat että vanhemmat voivat keksiä monenlaisia ulkoilua sisältäviä toiminnallisia tehtäviä.

Nihti kertoo vetäneensä omille oppilailleen etänä esimerkiksi kuvaamataidon tunnin, jonka tarvikkeet piti hakea ulkoa. Vinkit tähän ja muutamaan muuhun sovellettavaan ulkotehtävään löytyvät jutun yhteydessä olevasta faktalaatikosta.

Etäily löytää omat uomansa

Opetustoimenjohtaja Mika Mäkelä muistuttaa, että opettajan vetämään opetukseen on velvollisuus osallistua ja se ohittaa aina omat tehtävät ja ”vaihtoehto-oppitunnit”.

Mäkelä uskoo, että koulunkäynnin käytännöt alkavat löytää uomiaan ja rutiineja tämän viikon aikana.

– Monessa asiassa on jouduttu joustamaan, sillä opettajilla ja oppilaitoksilla oli 1,5 vuorokautta aikaa pyöräyttää etäopetus alkuun. Minulla on sellainen käsitys, että kokonaisuus lähti hyvin käyntiin.

Auttamishalu herännyt, apua tarjotaan sosiaalisessa mediassa

Koronapandemia on herättänyt suomalaisten auttamishalun myös koulunkäynnin saralla.

Hämeenlinnalainen Mima Hellsberg havahtui viime viikolla siihen, että etäopetukseen siirtyminen saattaa tuottaa joissakin perheissä haasteita kieltenopiskeluun. Hellsberg päättikin tarjota apuaan ja tarjosi Facebookissa apua opiskeluun yhdessä nopeasti levinneistä naapuriapu-ryhmistä.

Hellsberg uskoo, että ruotsin kielen etäopiskelu ja läksyjen teko voi aiheuttaa vaikeuksia monessa hämeenlinnalaisperheessä.

– Olen itse ruotsinkielinen tavis, mutta minulla on taustaa vapaaehtoistyötä. Elämme nyt sellaista aikaa, että on hyvä auttaa toinen toistaan.

Hellsberg on suunnitellut antavansa apua ruotsin läksyjen teossa videoyhteyden välityksellä.

– Ehkä myös yhdessä läksyjä tekevä pienryhmä voisi videon välityksellä olla mahdollinen, Hellsberg miettii.

Läksyapua Hellsberg aikoo antaa omien aikataulujensa ja voimavarojensa mukaan. Hän on myös perustanut Läxyhelppi Hämeenlinna -ryhmän, jonka säännöissä hän määrittelee, että apua on tarjottava ilmaiseksi ja etänä.

Menoinfo