Jutut

Ville Hännisen teos Vuoden parhaaksi taidekirjaksi Iittalassa

Vuoden 2017 parhaaksi taidekirjaksi on valittu Ville Hännisen teos Kirjan kasvot – Sata vuotta suomalaisia kirjankansia (Helsinki: SKS). Iittalan valtakunnalliseen taidekirjapäivän kilpailuun osallistui tänä vuonna 30 teosta. Hämeenlinnan kaupunginkirjaston vuosittain järjestämään taidekirjakilpailuun saavat osallistua edellisenä vuonna julkaistut teokset kuvataiteiden, muotoilun tai arkkitehtuurin alalta.

Voittaja palkittiin Eliel Aspelin -palkinnolla Iittalassa Kalvolan kirjastossa lauantaina 9.6. järjestetyssä palkintojenjakotilaisuudessa. Palkintolautakunta oli valinnassaan yksimielinen. Tilaisuudessa jaettiin myös kolme kunniamainintaa, jotka saivat Yrjö Sepänmaa, Liisa Heikkilä-Palo ja Virpi Kaukio.

Asiasanat

Menoinfo