Jutut

Ville Viking on lasten suosikki

Ruoka on tärkeä asia Verkatehtaalla järjestettävillä Elomessuilla. Tänä vuonna luvassa on muun muassa kreikkalaisia makuja ja aitoa thaimaalaista katuruokaa. Messuilla on ensimmäistä kertaa mukana myös kovassa nosteessa oleva Ravintola Verka, jonka herkkuja on tarjolla Taidemuseon käsityöläispihalla.

Laivakissa Ville Viking kiinnostaa ja viehättää lapsiperheitä vuosi toisensa perään.

– Villen pop up –show ohjelmalavalla on lapsille ihan ehdoton must-juttu messuilla. Kissa saa koko kansan tanssimaan ja sitä pääsee esityksen jälkeen sekä halaamaan että kuvaamaan, Elomessujen asiakkuuspäällikkö Hanna Velin lupaa.

– Mahtavaa suosiota nauttii myös Varusmiestoimikunnan bändi, jota kuullaan sekä ohjelmalavalla että Panssariprikaatin omalla osastolla teatteriaukiolla useampaan kertaan molempina päivinä. Yhtä lailla pidetty on Vanajan mieskuoron ryhmä, joka esiintyy Taidemuseon pihalla moneen otteeseen lauantaina.

 

Teatterin aulasta eli Pikkuhuvilasta ja entisistä Voglian tiloista löytyy tänä vuonna Hämeenlinna-Vanajan seurakunta, joka satsaa tapahtumaan merkittävästi.

– Osastollamme pääsee muun muassa tutustumaan aitoon mongolialaiseen jurttaan ja tarjolla on tietoa syksyn seurakuntavaaleista, viestintäpäällikkö Reetta Laaksonen kertoo.

– Lapsille löytyy oma alue, jossa pääsee purkamaan energiaa pomppulinnassa ja tapaamaan Onni-karhua.

Teatterin pihalla on suosittu narikkakirppis ja näyttämöillä on tuttuun tapaan avoimia harjoituksia. Verstas-teatterin aulassa on lapsille kasvomaalausta ja itsestään sekä kaveristaan voi ottaa hauskat kuvat sujauttamalla päänsä Viiru ja Pesonen -tintamareskin aukosta.

Perinteinen ja odotettu Elomessut-lehti tehdään tietysti tänäkin kesänä. Lehti jaetaan lähiseudun talouksiin messuviikon torstaina.

 

 

Velinin mukaan tällä hetkellä messujen parissa tapahtuu paljon liikehdintää, mutta sisä- ja ulkopaikkoja kannattaa vielä kysellä.

– Alue tulee kuitenkin joka vuosi täyteen, hän sanoo.

– Paljon uusia yhdistyksiä ja yrityksiä on taas perustettu. Yksi niistä on Verkatehtaankujalle tullut TR Studio. Se on uusi, urbaani tanssikoulu, joka viettää tapahtumassa avoimien ovien päivää.

 

Ritari-Areenalla oleva Elofest aloitti viime vuonna messujen iltatapahtumana. HPK Liiga Oy on saanut liikkeelle nimekkäitä artisteja, sillä lavalle nousevat Yö-yhtye, Maija Vilkkumaa ja Arttu Wiskari.

– Lipunmyynti on käynnistynyt mukavasti ja kyselyjen perusteella esiintyjät kiinnostavat kovasti, toimitusjohtaja Antti Tuominen kertoo.

– Kohderyhmämme on tänä vuonna hiukan erityyppinen ja halusimme tuoda tapahtumaan pitkän linjan kotimaisia kestomenestyjiä. Yhtään ei tietysti haittaa sekään, että Arttu Wiskari on mukana parhaillaan pyörivässä Vain elämää –ohjelmassa. Meillä oli siitä jonkinlainen ennakkoaavistus.

Myös Elofestissä panostetaan tänä vuonna ruokaan.

– Tarjontaa tullaan monipuolistamaan, mutta kaikkea en voi vielä tällä hetkellä paljastaa. Tavoitteena on saada myös ruokailumahdollisuus terassille, jos kelit vain suinkin sen sallivat.

Koko ajan päivittyviä tietoja löytyy nettisivuilta www. elomessut.fi, sekä Elomessujen facebook-sivulta. Osastopaikkatiedustelut, Hanna Velin, p. 040-450 1921.

Elomessut la-su 11.-12.8. Verkatehtaalla, Elofest la 11.8. Ritari-Areenalla.

 

Asiasanat

Artikkeleita

joulukuu 2018
ma ti ke to pe la su
« marras    
 12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31