Jutut Hämeenlinna

Voutilakeskuksessa kruisailtiin toimintarastilta toiselle – Rollaralli toi vipinää ikäihmisten arkeen

Heittopisteessä Eila Kankare (keskellä) veresti taitojaan Aini Sonckin (vas.) ja Milla Kivikosken avustuksella. Kankare yllättyi itsekin, kuinka jouhevasti homma sujui: "Jostain selkäytimestä se tulee", hän myhäili. Kuva: Heli Karttunen
Heittopisteessä Eila Kankare (keskellä) veresti taitojaan Aini Sonckin (vas.) ja Milla Kivikosken avustuksella. Kankare yllättyi itsekin, kuinka jouhevasti homma sujui: "Jostain selkäytimestä se tulee", hän myhäili. Kuva: Heli Karttunen

Voutilakeskuksessa järjestettiin 18. kesäkuuta hyväntuulinen Rollaralli. Toiminnallinen tapahtuma tempaisi mukaansa nelisenkymmentä henkeä.

Alkuun jokaisen osallistujan apuväline katsastettiin pääsisäänkäynnin luona, ja mahdolliset pikkuviat korjattiin. Kaikki osallistujat saivat oman rallipassin sekä rekisterinumeron.

Tämän jälkeen starttasi varsinainen ralli, jossa oli erilaisia heittopisteitä ja pujottelua sekä pisteitä, joissa muisteltiin menneitä.

– Tämä tapahtuma on hauska ja on piristävä. Nämä kaikki lajit ovat sellaisia, että moni on harrastanut niitä jo lapsena, ja jostain selkäytimestä se tulee. Kaikki on ollut kivaa. On upeaa, että tällaista järjestetään, heittopisteellä urakoinut Eila Kankare sanoi.

 

Tanja Kautio ja Risto Ranta nautiskelivat leppoisasta tunnelmasta "dopingpisteessä", jossa osallistujille oli tarjolla kahvia ja virvokkeita. Kuva: Heli Karttunen
Tanja Kautio ja Risto Ranta nautiskelivat leppoisasta tunnelmasta ”dopingpisteessä”, jossa osallistujille oli tarjolla kahvia ja virvokkeita. Kuva: Heli Karttunen

 

Ralli päättyi elämyspuutarhan ”dopingpisteeseen”, jossa osallistujille tarjoiltiin kahvia ja mustikkapiirakkaa.

– Tämä on hyvä tapahtuma. Erityisen hyvää on iloinen mieli, jonka tästä saa, kertoi lammilainen Risto Ranta tuoreeltaan.

Hän toivoi, että vastaavia tapahtumia järjestettäisiin enemmänkin.

– Kyllä tämä piristää ja nostaa mielialaa. Parasta on, kun saa tavata uusia ihmisiä ja keskustella heidän kanssaan. Täällä on kaksi aurinkoa, ihmiset ja tämä ilma. Tästä saa taistelumieltä ja energiaa, kun sääkin vielä suosii, Ranta suitsutti.

 

Hyria on viimeiset 3-4 vuotta tehnyt tiivistä työelämäyhteistyötä, kertoo Hyrian koulutuspäällikkö Kati Karvonen. Kuva: Heli Karttunen
Hyria on viimeiset 3-4 vuotta tehnyt tiivistä työelämäyhteistyötä, kertoo Hyrian koulutuspäällikkö Kati Karvonen. Kuva: Heli Karttunen

 

Voutilakeskuksen henkilökunnan ja Hyrian opiskelijoiden yhteistyönä järjestämä toimintapäivä oli tarkoitettu pitkäaikaisasukkaille sekä intervalli- ja päivätoiminnan asiakkaille.

Voutilakeskuksen ohjaaja Tanja Kautio pohti, että masennus on ikäihmisille hyvin tyypillistä ja etenkin moni kotona asuva ikäihminen kaipaa aktivointia.

– Alkuun moni ei innostunut rallista, mutta lähti sitten kuitenkin mukaan pyydettäessä. Yleisellä tasolla tässä työssä näkee etenkin kulttuurin merkityksen arjen elävöittäjänä ja hyvinvoinnin tuojana.

 

Tapahtuman ovat ideoineet ja kehitelleet Hyrian lähihoitajaopiskelijat. Noin 35 lähihoitajaopiskelijasta ja neljästä opettajasta mukana olivat kaikki kynnelle kykenevät.

– Olemme viimeiset 3–4 vuotta tehneet tiivistä työelämäyhteistyötä ja olemme järjestäneet vastaavia toimintapäiviä Voutilakeskuksen lisäksi myös muissa Hämeenlinnan alueen asumisyksiköissä, Hyrian koulutuspäällikkö Kati Karvonen kertoo.

Opiskelijoille toimintapäivien järjestäminen tuo vaihtelua ja antaa myös tuntumaa asiakaskohtaamisesta.

– Meillä on projekteja, mutta ei aina näin isoja. Tapahtumat vaativat organisointia ja niissä myös huomaa, että aina kaikki ei mene niin kuin on ajateltu, jolloin suunnitelmaa pitää osata myös muuttaa, Hyrian opiskelija Marjo Lehtinen kuvailee.

Tapahtumien järjestäminen on myös antoisaa.

– Saahan tästä itsekin paljon, kun huomaa, että monelle on tärkeää, että jotain järjestetään. Se on kiitos tästä työstä.

Menoinfo