Julkaistu: 28.11.2015 01:02

Kirja on kuin valo

  • PUHUTTELEVA NÄYTTELY. OTSAHIIREN AVULLA TYÖSKENTELEVÄN MARJAANA KOSKIVUOREN NÄYTTELY ON TULVILLAAN ENKELTEN KUVIA. SAMAA HENKEÄ ON MYÖS TEKIJÄN RUNOKIRJASSA.

Otsahiiren avulla työskentelevä hattulalainen Marjaana Koskivuori hehkuu iloa Hämeenlinnan pääkirjastossa avatussa näyttelyssään.

Yli yhdeksänkymmenen taulun lisäksi hänellä on esitellä uunituore runokirjansa Enkeleiden tiet. Kirjan sivuille hän on vuodattanut häivähdyksen omaa elämäänsä syvine mietteineen ja ilon hetkineen.

Avajaistilaisuudessa puheenvuoron käyttänyt Marjaanan yrityskummi Jarmo Eskelinen Hämeenlinnan Yrittäjät ry:stä vertaa näyttelyssä julkistettua runokirjaa valoon: ”Kirjan runot ovat valoisia kuin Marjaana, ne loistavat luomisvoimaa.”

– Kirja on tekijänsä näköinen, kuulen jokaisessa runossa niiden kirjoittajan äänen, kirjanteossa Marjaanaa avustanut kirjailija Minttu Vettenterä sanoo.

– Runokirja rikkoo ja ravistelee ennakkoluuloja.

Tilaisuudessa puheenvuoron käyttivät myös Jouko Rita ja Liisa Selänne.

Marjaana Koskivuoren näyttely - tekijän neljästoista, Hämeenlinnan kirjastossa on avoinna 22. joulukuuta 2015 saakka.