Julkaistu: 14.05.2016 01:00

LinnaJazz julkisti torstaina 
tulevan kesän 
ohjelmistonsa, joka houkuttelee monipuolisuudellaan.

Virtuooseja ja hyvää tuulta

  • Paulus Schäfer on taiturimainen gipsy swing -kitaristi, joka on soittanut muun muassa maailmankuulun Jimmy Rosenbergin kokoonpanossa. KUVA: Janneke Michels

Perinteinen festivaali järjestetään 7.-10. heinäkuuta jo 26 kerran ja Hämeenlinnaan saapuu 90 muusikkoa ympäri maailmaa Yhdysvalloista Hollantiin. Uutena keikkapaikkana aloittaa ravintola Wanha Pankki.

– LinnaJazz on vuosien saatossa saavuttanut hyvän brändiaseman, joten ihmiset osaavat jo sitä odottaa, markkinointipäällikkö Kari Viitamäki sanoo.

– Taloudellisesta tilanteesta johtuen olemme kuitenkin joutuneet karsimaan torin ilmaiskonsertteja. Festivaalin budjetti on tänä vuonna 55 000, kun se parhaimmillaan on ollut 80  000. Kaupungin avustus on pienentynyt joka vuosi samassa suhteessa.

LinnaJazzin huipennus on edellisvuosien tapaan maksuton pääkonsertti Linnapuistossa. Koko perheen tapahtuma on kerännyt Vanajanrannan upeisiin maisemiin 5000-6000 kuuntelijaa.

– Linnanpuistossa suuri osa yleisöstä tulee erityisesti tapaamaan ystäviä ja nauttimaan pikniktunnelmasta, Viitamäki arvelee.

– Tähän liittyen on hyvä tähdentää, että konsertissa saa edelleen nauttia omia eväitä.

Musisoinnin aloittaa hollantilainen gipsy swing -kitarismin virtuoosi Paulus Schäfer kvartetteineen, jonka riveissä nähdään myös genren suomalaista kärkeä edustava Olli Soikkeli. Afrofunkin koukuttavia rytmejä tarjoilee monikansallinen The Fontanas ja konsertin lopettaa rovaniemeläinen bluesryhmä Slim Butler Trio vieraanaan amerikkalaiskitaristi Andrew Black.

– Monipuolisuutta ja yleisöystävällisyyttä on aina pääkonserttiin haettu, taiteellinen johtaja Timo Lehto toteaa.

– Pauluksen musiikki on hyväntuulista, eurooppalaista jazzia, jossa on kiehtovaa virtuoosimaisuutta. Fontanas taas on Lontoossa majaileva porukka, johon saimme yhteyden hämeenlinnalaisrumpali Jaska Salmisen kautta. Se on rytmikäs ja värikäs bändi, joka tuo lavalla kunnon showhenkeä.

Pääesiintyjien väliajoilla yleisöä viihdyttävät puistoravintola Brahessa tanskalaiset Tim Lothar ja Peter Nande.

Suositussa kirkkokonsertissa kuullaan tuttuun tapaan maestro Olli Ahvenlahden Ensembleä, jonka solisteina ovat tällä kertaa Laura Voutilainen ja Suomi Love -ohjelmasta kansansuosikiksi noussut Osmo Ikonen. Perjantain bluesristeilyllä seilaavat Bob Cardliff Band, Juki Välipakka & Sirpa Suomalainen sekä Tim Lothar & Peter Nande. Festivaalin taiteellisinta antia tarjoilee perjantaina Rantakasinolla pasunisti Kasperi Sarikoski & Nuance.

Paikalliset voimat näkyvät vahvasti tämän vuoden jazzeilla. Lauteilla ovat Elina Hjelt & Pertti Puusaari Duo, Timo Lehto, Tawast Funk, Ramonas, Anni Vuorisen Hot Mess -yhtye sekä Hämeenlinna Big Band, jolla on vieraanaan Hämeenlinnaan muuttanut suomalaisen jazzin pioneeri Esa Pethman.

Ohjelmisto nettisivulla www.linnajazz.fi. Liput osoitteessa lippu.fi.

LinnaJazz to-su 7.-10.7.