Julkaistu: 18.03.2017 01:02

Ikosten soitinperhe hämmästyttää Voutilassa

  • Kirsti ja Erkki Ikosen koti on vuosikymmenten varrella täyttynyt erilaisista soittimista, eivätkä ne ole jääneet vain seinille pölyttymään. Pariskunta musisoi ja esittelee intsrumentteja maanantaina Voutilassa.

Eläkkeellä oleva opettaja Erkki Ikonen on ikänsä kerännyt erilaisia instrumentteja, joita kaikkia hän osaa omien sanojensa mukaan ainakin auttavasti soittaa.

– Kaikki me ihmiset olemme vähän tärähtäneitä ja minä ehkä hiukan muita enemmän, Ikonen nauraa.

– Ehkä keräilyharrastus johtuu osaksi siitäkin, että lapsuudenkotini oli hyvin vaatimaton, eikä soittimien hankkimiseen ollut varaa. Yksi luomusoiitin minulla kuitenkin oli.

Ikosella on hämmästyttävä taito tuottaa eri sävelkorkeuksien ääniä yhteen liitettyjen kämmeniensä kautta. Toimittajalle malliksi esitetty Finlandia-hymni meni aivan nuotilleen.

– Olen saanut osakseni paljon ihmettelyä tästä taidosta, Ikonen kertoo.

– Temppeliaukion kirkon urkuri Tapio Tiitu oli hyvin vaikuttunut ja meidän oli tarkoitus jopa harjoitella esitys yhdessä.

Vuosien varrella kokoelma on karttunut kymmeniin instrumentteihin ukelelesta viuluihin, kanteleisiin ja hanuriin. Ikonen tuo Kirsti-vaimonsa kanssa soitinkokoelman maanantaina Voutilan palvelukeskukseen ja esittelee hänen kanssaan niiden sointia sekä ominaisuuksia. Tilaisuudessa soittaa selloa myös pariskunnan poika Yrjö Ikonen.

Voutilassa kokoelma käydään läpi soittamalla joko Finlandia-hymniä tai vanhaa tuttua lastenlaulua Koska meitä käsketään. Yhtenä erikoisuutena soitetaan myös juomalaseilla.

– Harjoittelu tietenkin ottaa oman aikansa, mutta ylivoimaisesti suurin tuntimäärä on kulunut siihen, että olemme onnistuneet kaupoista löytämään oikeanlaiset lasit.

Soittimien esittelyä ma 20.3. klo 13 Voutilan palvelukeskuksessa.

Julkaistu: 16.08.2017 06:00

Tapani Bagge

Kepin jäljillä

Hakolahdella Vanajan rannassa alkoi sataa. Suojauduin ison kuusen alle, mutta ehdin mukavasti kastua ennen kuin Koskela tuli.

Hyökkäsin vanhan farmari-Volvon kyytiin.

– Mikä siinä maksoi?