Julkaistu: 17.05.2017 06:18

Kolumni

Oi niitä aikoja!

  • Sana Mustonen on Rengon maaseudulla asuva iskelmäsanoittaja.

Minulla on ollut värikäs lapsuus. Hippivanhempani olivat ja ovat edelleen humaaneja, luovia ja rohkeita. Olen iloinen siitä, että jotakin heidän asenteestaan on tarttunut minuunkin ja toivon myös omasta puolestani välittäväni saman myös omille lapsilleni. Lapset täytyy kehua vahvoiksi ja lasten täytyy antaa olla lapsia.

Olihan siellä lapsuudessa omat puutteensakin ja virheitäkin vanhempani ovat toki tehneet. Elän edelleen jonkinlaista uskonnollista identiteettikriisiä, sillä lapsena olen ollut niin pioneereissa, kuin Helluntaiseurakunnan telttakokouksissakin. Olen ollut Jehovan todistajien konventeissa ja Pelastusarmeijan joulujuhlassa, sekä tietysti kiinnittämässä SKP.n vaalimainoksia isäni kanssa.

Muistan kuinka istuin punaisessa pulkassa, pakkasilta oli jo pimeä ja isän askeleet narskuivat.

 

70-luvun lapsuus on niin erilainen, kuin tämä, jota oma jälkikasvuni elää. Valmiita virikkeitä on nyt niin paljon. Netti on syrjäyttänyt kirjat ja spontaanin ulkona leikkimisen. Sen, että keksitään itse seikkailuja. Lapsille annetaan rahaa, mutta ei aikaa. Lapset ovat tottuneet saamaan kaiken valmiina.

Muistan kuinka kesäisin etsittiin leppäkerttuja ja niitä saattoi olla kämmenellä kymmeniä. Ne olivat suloisia, koska ne olivat leppäkerttuja, punaisia ja mukavan pilkullisia ja lensivät ison kiven juureen. Herran jestas, kukaan ei koskaan kertonut meille, että ne ovat KOPPAKUORIAISIA. Ötökkäkammoisena minulle ei tulisi enää mieleenikään ottaa kädelleni ainuttakaan koppakuoriaista. Niillä on teräväpykämäiset koivet ja puruleuat. No, sinisen talon häiriintyneelle pojalle tämä asia oli ilmeisesti kerrottu, sillä hän keräsi satoja leppäkerttuja hiekkaämpäriin ja sörssäsi niistä puukepillä puuroa. Se oli muuten se sama poika, joka peitti kakkapökäleensä leikkipuiston hiekkalaatikkoon. Jollekin lapselle tuli sitten myöhemmin se paha kakku.

 

Lapsuudessani en myöskään koskaan ihmetellyt, miksei meillä ollut autoa. En ihmetellyt myöskään sitä, että isäni hitsasi kahdesta Poni-pyörästä erikoisen kulkupelin, jossa oli katos ja pyörien välissä istumapaikat kolmelle lapselle ja kissalle. Kulkupeli sai poliisin hyväksynnän ja sillä vanhempani sitten ajoivat Järvenpäästä Hauhon mökille. Jos tuli oikein kova rankkasade saatoimme yöpyä matkanvarrella jossakin heinäladossa. Kouluun kuljettiin bussilla ja junalla.

Helsingin rautatieasemalta isä osti meille aamupalaksi pitkät viinerit, joita sitten popsittiin neljäkakkosen dösässä. Ja puhkottiin nuppineuloilla mainostarroihin jääneitä ilmakuplia. Junassa keksimme monenlaista virkistävää ajankulua, heittelimme kengillä pituutta junankäytävällä, kiskoimme konnaria henkseleistä ja sähköistimme hiuksemme junan verhoilla.

Kerran koulussamme oli naamiaiset, joihin vanhempanikin, kielloistamme huolimatta, halusivat pukeutua. Sitä häpeän määrää, kun isäni istui junassa täydessä lentäjän varustuksessa, nahkainen lentäjänhattu ja lentäjän lasit päässään, lakanasta pakattu laskuvarjo selässään. Kenenkään muun vanhemmat EIVÄT tietenkään olleet naamioituneet. Nyt hymyilen tuolle kaikelle. Ei elämä ole niin vakavaa!

Julkaistu: 12.07.2017 11:03

1MUUTTUNUT ARVOMAAILMA. Suomessa syntyy tänä vuonna alle 50 000 lasta, määrä on pieni kun omaan ikäluokkaani kuului 128 000 lasta. Kun samaan aikaan väestö vanhenee suurten ikäluokkien myötä, uhkaa laskun maksajien pula koko turvajärjestelmää eläkkeistä terveydenhuoltoon saakka.

Julkaistu: 21.06.2017 06:00

Tässä ajassa

Politiikka ja sen arvot

Halla-aholaisten vallankaappaus perussuomalaisissa teki suuren palveluksen politiikan perusasioille. Muuttuneeseen tilanteeseen reagoitiin selkäytimestä – arvoilla. Pääministeri Juha Sipilä kiteytti hyvin nopeasti, että nyt mentiin siinä yhdessä asiassa liian pitkälle.