Julkaistu: 12.08.2017 06:00

Keskiaikainen kirkkolaulu saa tilan soimaan

  • Hilkka-Liisa Vuori (vas.) ja Johanna Korhonen esittävät keskiaikaista kirkkolaulua Vanajan kirkossa keskiviikkona 16.8. KUVA: Heikki Tuuli

Hämeen keskiaikafestivaali käynnistyy gregoriaanisten laulujen konsertilla Vanajan kirkossa keskiviikkona 16.8. kello 19. Lauluyhtye Vox Silentiin konsertti Felix Thomas lumen mundi on erityisesti omistettu Tuomas Akvinolaiselle. Tuomas Akvinolainen, oli 1200-luvulla elänyt dominikaaniveli, joka tunnetaan parhaiten teologisesta ja filosofisesta kirjallisuudestaan. Hän on kuitenkin myös katolisen kirkon kanonisoima pyhimys.

Felix Thomas lumen mundi esittelee Tuomaan nimenomaan pyhimyksenä. Suoraan keskiaikaisista 1300–1400-luvun käsikirjoituksista kirjoitetut laulut kertovat Tuomaan opista, joka kirkkaudellaan valaisee maailman, ja ihmeistä, jotka tapahtuivat pyhimyksen haudalla.

 

Vox Silentii on 1992 perustettu lauluyhtye, joka esittää, tutkii ja opettaa keskiaikaista kirkkolaulua. Vox Silentiissä laulavat Hilkka-Liisa Vuori ja Johanna Korhonen. Vuori on musiikin tohtori, laulaja ja keskiaikaisen kirkkolaulun ja synnytyslaulun opettaja. Korhonen on koulutukseltaan ja ammatiltaan toimittaja ja kirkkolaulaja.

Vox Silentii pyrkii äänenkäytössä laulutapaan, joka hyödyntää kirkon akustiikan ja sointitilan mahdollisimman täytenä tuottaen kuuluville kirkossa soivia yläsäveliä. Kuulija voi havaita ne hentoina huilumaisina ääninä laulun ohessa. Kirkko on duon kolmas laulaja.

– Musiikki on meille resonanssia ja harmoniaa, Vuori ja Korhonen kuvaavat ajatuksiaan musiikista.

– Soittimenamme on keho. Harjoitellessamme uusia lauluja, pohdimme niiden sointia meissä, sävelten suhteita toisiinsa ja niiden liikettä suhteessa kehoon ja tilaan. Sävelmät palvelevat tekstin merkitystä.

Duo on julkaissut kolmetoista CD-levyä, joista viimeisimpinä Felix Thomas lumen mundi viime vuonna ja Tule, Rauhanruhtinas – Kelttirukouslauluja keskiajalta tähän päivään tänä vuonna.

 

Ennen konserttia Tuomas Akvinolaisen liturgiasta pohjustaa FT Marika Räsänen Turun yliopistosta.

Konsertin järjestää Hämeenlinna-Vanajan seurakunta, joka myös virittelee leiritulet festivaalialueelle Linnanpuistoon. Konsertti on osa Koneen Säätiön tukemaa ja Turun yliopistossa tehtävää tieteellis-taiteellista hanketta Näe, kuule, tunne, koe.

Felix Thomas lumen mundi – Tuomas Akvinolaisen muistopäivien lauluja Vanajan kirkossa ke 16.8. klo 19. Vapaa pääsy, ohjelma 10 euroa.