Julkaistu: 11.10.2017 06:00

Taidelahjat toivat iloa lapsille ja vanhuksille

  • Hanna Keynäs on taideteoksillaan mukana Valojuhla-näyttelyssä.

Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden kunniaksi Kettuki -yhdistys ja Kiipulan ammattiopisto toteuttivat Lahjakas Suomi -­hankkeen. Siinä erityistä tukea tarvitsevat lahjakkaat lapset ja nuoret tekivät taideteoksia ja lahjoittivat ne heille merkityksellisille ihmisille tai yhteisöille Hämeessä. Lahjojen antaminen on hyvä tapa kiittää itselle tärkeitä toimijoita Suomen juhlavuonna.

 

Ryhmä Kiipulan sosiaali-­ ja terveysalan opiskelijoita päätti ilahduttaa teoksellaan vanhuksia palveluasunnoissa Hämeenlinnan Validia-­kodissa. Helsinkiläisen kuvanveistäjän Pia Männikön mentoroimana he suunnittelivat ja toteuttivat monipuolisen tekstiiliteoksen, joka on täynnä väriä, kuvia ja kuoseja, ja haastaa useita aisteja – myös tuntoaistia. Teoksen suunnittelivat ja toteuttivat toisen lukuvuoden opiskelijat Tommi Joki, Ella-­Maria Kallenautio, Ella Kauppinen, Nea Polus ja Samuli Rytkönen apunaan ohjaaja Minna Hietamäki.

Kettukin taideryhmän Nea Hakkarainen valitsi lahjan saajaksi Marjahattujen päiväkodin Hattulassa. Nea teki ulkoilupihan leikkipaikalle lasten iloksi värikkään, liikkuvia osia ja yllätyksiä tarjoavan teoksen. Sen työstössä auttoi Pian lisäksi yhteisöpedagogi-­ opiskelija Emili Männistö.

Molemmat teoksen saajat olivat kiitollisia taidelahjoista. Värikkäät, monien aistien kautta tarkasteltavat teokset tuovat iloa pitkäksi aikaa lapsille ja vanhuksille.

 

Saaristen koulun oppilaat ja Kiipulan ammattiopiston opiskelijat tekivät mitaleja ja koruja valitsemalleen sankarille. Klovan koruverstaan hopeasepän Teija Halosen ohjauksessa mitalien luonnostelu, materiaalien valinta ja työstäminen erikoistyökaluin tulivat tutuksi. Mitaleja työstivät koululaiset Niko Albosta, Aada Hiltunen, Frans Kauppinen, ja Miro Nurmi sekä opiskelijat Ella Kauppinen, Henriikka Haakana, Tatu Suhonen ja Aleksi Tiainen.

Lisäksi ryhmä hämeenlinnalaismiehiä, Ohto Pallas, Sami Heino, ja Matti Jokinen, täytti pyöreitä vuosia ja piti yhteiset synttärit. Synttärilahjansa he ohjasivat Kettukin toimintaan ja heidän lahjoituksensa auttoi taidelahjojen teossa Lahjakas Suomi -­hankkeessa.

 

Lahjakas Suomi -­hanke päättyi tiistaina Galleria Arxissa pidettyyn Valojuhlaan, jossa mitalintekijät ojensivat lahjat arvostamilleen lähimmäisille.

Valojuhla-näyttelyssä on esillä kolmen Kettukin Vuoden taiteilijaksi valitun taiteilijan teoksia. Hanna Keynäs, Matti Rauhaniemi ja Kirsi Mikkonen ovat kaikki monipuolisia taiteilijoita, joiden ilmaisussa valo tai sen synnyttämä varjo on eri muodoissaan voimakkaasti läsnä. Yhdessä nämä kolme Kettukin Vuoden taiteilijaa muodostavat kunnianosoituksen valolle, luovuudelle ja ilmaisun palolle.

Valojuhla-näyttely on esillä Galleria ARXissa 2. marraskuuta saakka.

 

Lahjakas Suomi -­hanke on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa. Hankkeen päätoteuttajat ovat Kettuki -yhdistys ja Kiipulan ammattiopisto. Hanketta rahoitti Hämeen liitto.

Julkaistu: 16.12.2017 08:00

Ei ikinä! Mokoma marjavaras ei kyllä vie joululinnun titteliä sympaattiselta punatulkulta, ajattelee moni. En sitä tosissani ehdottaisikaan kun tiedän kuinka syvälle haittalinnun maine on räkättiin isketty. Sitä paitsi useimmiten rastaat viettävät joulua Keski-Euroopassa.

Julkaistu: 16.12.2017 07:00
Multiple images

Esperin Hoivapalveluyksikkö Hoiviassa valittiin vuoden 2017 Lucia-mummuksi Alli Lempinen. Onnellisella Lucia-mummulla sattui olemaan syntymäpäivä juuri Lucian päivänä 13. joulukuuta.