Julkaistu: 14.10.2017 06:00

Kuntakolumni

Vajeiden vuosikymmen

  • Pirjo Alijärvi SDP:n Hämeen piirin toiminnanjohtaja ja Janakkalan kunnanhallituksen puheenjohtaja, pyöräkuntoilija ja Huskies-fani.

Taloudessa on puhuttu pitkään kestävyysvajeesta. Tällä termillä halutaan lyhykäisyydessään kuvata tilannetta, jossa työikäinen väestö ei pysty kustantamaan julkisten palvelujen kasvavaa tarvetta. Tätä vajetta nujertamaan on käyty päätöksenteossa hartiavoimin. Toimenpiteistä ja niiden vaikuttavuudesta voidaan sitten keskustella tovi jos toinenkin.

 

Osaamisvaje on noussut esiin useissa puheenvuoroissa viime vuosina. Työ ja työttöminä olevien ihmisten osaaminen eivät kohtaa. Työelämä muuttuu niin lujalla vauhdilla, että koulutus ei reformeistaan huolimatta tahdo pysyä perässä. Elinikäinen oppiminen on saamassa aivan uuden painoarvon, sillä hyvin harva meistä lopettaa työuransa samassa organisaatiossa, jossa sen aloittaa – saati samoissa työtehtävissä.

 

Marjaana Toiminen on kirjoittanut raportissaan ”Välähdyksiä tulevaisuudesta” siitä, miten meidän tulisi lopettaa jo ihmettely työn häviämisestä ja siirtyä ratkaisemaan sitä, miten työn digitalisaatio ja älykäs automaatio tulee muuttamaan työntekijältä vaadittavia ominaisuuksia. Osaamisen ohella tärkeiksi elementeiksi tulevat todennäköisesti nousemaan Toimisen mainitsemat kyky mahdollisuuksien näkemiseen ja rohkeus niihin tarttumiseen. Yhtä tärkeätä tulee hänen mukaansa olemaan kyky lukea tulevaa ja päätellä millaista osaamista tullaa tarvitsemaan.

 

Vajeiden lista on pitkä – ehkä se on tämän vuosikymmenen trendi. Rakkaalla lapsella on monta variaatiota. Itse pidän kuitenkin tärkeimpänä pohtia vajetta, joka ei ole niittänyt mainetta luentosaleissa tai tarjonnut ratkaisua digitalisaation ja työn murroksen selättämiseen. Tämän vajeen läsnäolon poistaminen ei ehkä heti ratkaise valtion talouden kestävyysvajetta, mutta se voi huomiota saadessaan tuoda lukemattomille ihmisille turvallisuuden tunnetta, uskoa selviytymiseen ja voimia yrittää vielä kerran vaikeuksista huolimatta.

 

Myötätuntovaje hallitsee liian usein päätöksiä yhteiskunnan eri tasoilla, mutta se tekee niin valitettavasti myös meidän arkisissa valinnoissamme. Jos päästämme tuloerot edelleen kasvamaan, syntyy yhteiskuntaamme tilanne, jossa eri väestöryhmien välinen sosiaalinen etäisyys kasvaa. Valitettavasti on todettu, että myötätunto vähenee samassa suhteessa. Koventuneissa äänenpainoissa annetaan ymmärtää, että ihmiset, joille on kasautunut vaikeuksia ja vastoinkäymisiä elämässä, olisivat ne itse kohdalleen aiheuttaneet. Jokainen ei kuitenkaan ole oman onnensa seppä. Kaikki me olemme tarvinneet ja tarvitsemme tukea ja toisia ihmisiä matkan varrella. Hyvää elämää ei voi mitata vain talouden mittareilla, vaan kyvyllä osoittaa ja vastaanottaa myötätuntoa.

Julkaistu: 25.11.2017 06:00

Toimittajalta

Aivojumppaa

Lähtökohtaisestihan tavoitteena on, että elämästä tulisi aina vain entistä parempaa ja onnellisempaa, jotta pysyisimme työkykyisinä ja terveinä mahdollisimman pitkään sekä hyvinvoivina viimeiseen hengenvetoon saakka.

Julkaistu: 18.11.2017 06:00

Asutko yksin yksiössä? Vai senioritalossa lähellä palveluita? Sinnitteletkö omakotitalossasi, vaikkei se vastaisi enää tarpeitasi asumisen helppoudesta tai esteettömyydestä? Haluatko asua eläkepäivinäsi kauniissa maalaismaisemissa, jossa on monenlaista elämää ympärillä?