Julkaistu: 13.11.2017 10:04

Tulevaisuus näyttää hyvältä

  • Ari Markkanen sanoo kotiutuneensa hyvin Hämeenlinnaan ja tarmolaiseen yleisurheilumaailmaan.

Viime keväänä Hämeenlinnan Tarmon yleisurheilujaoston urheilutoiminnan päällikkönä aloittanut Ari Markkanen on puolen vuoden kokemusten jälkeen tyytyväinen seuran tarjoamiin mahdollisuuksiin ja tekemisen meininkiin.

– Tarmossa on nyt poikkeuksellisen innostunut ja eteenpäin katsova ilmapiiri. Vastaavaa en ole aikaisemmissa seuroissani kokenut, Markkanen kehuu.

Hän on erityisen tyytyväinen siihen, että urheilevien lasten ja nuorten vanhemmat ovat leveällä rintamalla mukana rakentamassa nykyistäkin parempaa tulevaisuutta.

– Seuralla ei ole juuri nyt aikuisiän tähtiurheilijaa, kun Hannu Hämäläinen lopetti juoksu-uransa. Tulevaisuus näyttää kuitenkin hyvältä, sillä junioreissa varttuu runsaasti lupaavia yleisurheilijoita, Markkanen vakuuttaa.

Yleisurheiluseuran palkkalistoille pestautuminen juuri kilpailukauden kynnyksellä viime keväänä oli haastava tehtävä, kun jo nyt päättyneen kauden eteen ei ehtinyt tehdä juuri mitään. Nyt taustat on kartoitettu ja kädet lyöty syvälle saveen uuden muovaamiseksi.

– Lähtötilanne oli siinä mielessä hyvä, että osaavia valmentajia seurassa on ihan kohtuullinen määrä, koskaanhan heitä ei ole liikaa. Toisaalta jaoston johto on junaillut asiat muuten hyvälle mallille. Jaoston puheenjohtaja Kirsi-Marja Koskela ja koko jaosto on antanut hyvää taustatukea alkutaipaleella, Markkanen kehuu.

Mutta muutettavakin löytyi. Harjoittelu koveni heti kättelyssä aikaisemmasta. Helsingin Kisa-Veikkojen yhtenä nuorten juoksuvalmentajana Helsingissä toiminut Markkanen nosti vaatimustasoa enemmän kuin pykälän korkeammalle.

– Alkuun vaatimustason nostoa tietysti hieman ihmeteltiin, mutta sen merkitys on oivallettu. Yleisurheilu on jokaisen lajinsa osalta niin kovaa, että harjoittelu vaatii luonteen lujuutta ja harjoittelun kovuutta.

Markkanen kuitenkin vakuuttaa, ettei urheilijoita ole pistetty sentään selkä seinää vasten, vaan treenamisen tasoa nostetaan nousujohteisesti.

– Hyvin ovat nuoret urheilijanalut ymmärtäneet, että vain kovalla treenillä voi menestyä. Kilpailuissa sentit ja sekunnit ovat lahjomattomia, niiden takana on taas valtavasti työtä.

Markkanen muistuttaa, että yksilölajeissa jokainen joutuu itse asettamaan tavoitteensa ja tekemään perille pääsemisen vaativat ratkaisut.

– Yleisurheiluharjoittelussa joudutaan ottamaan välillä riskejäkin, mutta ylikuormituksen puolelle ei saisi ajautua.

Määrän ja kovuuden lisäksi Markkanen puhuu painokkaasti harjoittelun laadusta.

– Onneksi seurassa on asiansa osaavia valmentajia. Nuoren urheilijan kannalta on äärimmäisen tärkeää, että harjoittelu sujuu myös teknisesti oikein, muuten eivät paikat kestä vuosi vuodelta kovenee treeniä ja kilpailemista, Markkanen tiivistää.

Hämeenlinnalaisia olosuhteita Markkanen pitää yleisurheilijan kannalta hyvinä. Kaurialan kenttä ei täyty enää huippu-urheilun nykyajan vaatimuksia, mutta harjoittelupaikkana se on vielä käyttökelpoinen.

– Kaurialan suhteen olisi toive, että etusuoralle saataisiin parempi valaistus. Ei ole mitään järkeä valaista isoilla valaisinpylväillä koko kenttää päivänkirkkaaksi, kun asiallinen valomäärä etusuoralle riittäisi. Nyt pimeys ajaa syksyisin pois kentältä parhaaseen harjoitusaikaan.

Luonnonolosuhteet sekä palloiluhallin juoksusuora ovat kuitenkin paikkoja, jotka saavat Tarmon valmennuspomon tyytyväiseksi.

– Vaihtelua arkeen haetaan muutamilla urheiluopistoilla vietettävillä harjoitusleireillä.

Tarmon yleisurheilujaosto pyörittää kilpaurheilun rinnalla paljon harrastetoimintaa lapsille ja nuorille sekä aikuisten tyky-toimintaa, juoksukoulua ja aikuisten yleisurheilukoulua sekä vesijumppaa. Liikuntaleikkikoulut ovat yksi esimerkki.

– Tällä sektorilla nuoret urheilijat pääsevät mukaan ohjaustoimintaan, johon se saavat myös koulutuksen. Innokkaista nuorista ohjaajista on aina kysyntää, sillä nuoret muuttavat usein toiselle paikkakunnalle opiskelujen vuoksi, ja sen vuoksi tarvitaan aina täydennystä.

Ari Markkasen kokemukset niin eri lajiseurojen kuin alueen yleisurheiluerojen keskinäisestä yhteistyöstä ovat hyvät.

– Kehitettävää on tietysti aina. Se on kuitenkin hyvä muistaa, että lapset ja nuoret kannattaa pitää liikunnan parissa ilman lajikateutta. Kun joku on lahjakas jossakin lajissa, hänen täytyy päästä ainakin kokeilemaan sitä, vaikka taustalla olisi kokonaan eri urheilulaji.

Julkaistu: 25.11.2017 07:10
Multiple images

Joulun lähestyessä joulutunnelmaa voi luoda monin eri tavoin. Tunnelmaa voi rakentaa niin väreillä, kynttilöillä, tekstiileillä, joulukoristeilla kuin asetelmillakin.

Olennaista on, että jokainen voi luoda joulutunnelman mieleisellään tavalla.