Julkaistu: 06.12.2017 09:15

Olavi Rantalainen ei aavistanut tulevaa vielä 1930-luvulla

  • Olavi Rantalainen asuu tyytyväisenä omakotitalossaan Hämeenlinnassa.

100-vuotiaan itsenäisen Suomen historia on monipolvinen taival tähän päivään. Yksi dramaattisimmista virstainpylväistä oli II maailmasota, Suomen osalta talvisota ja jatkosota. Molempien sotien seurauksena osia valtakunnasta siirtyi silloisen Neuvostoliiton hallintaan. Luovutetuilla alueilla asuneet suomalaiset saivat lähteä pysyvästi evakkomatkalle.

– Ei sitä lapsuudessa ja nuoruudessa osannut edes aavistella, että sellainen selkkaus ja seuraukset olivat edessä, kuluvana syksynä 90 vuotta täyttänyt hämeenlinnalainen Olavi Rantalainen muistelee.

– Omakohtaisesti muistan, että vasta vuonna 1939 ilmapiiri muuttui merkittävästi silloisella kotiseudulla Karjalassa. Pelko ja huoli kasvoivat aika nopeasti, Antrean Sokkilassa lapsuutensa asunut Rantalainen kertoo.

Hän kuuluu myös nuorimpiin sotatehtävissä olleeseen vuosikertaan, silla 1927 syntyneet poikaset otettiin vankien vartiointiin ja desanttien etsintään erikoistuneeseen IS. Komppaniaan – Ilmansuojelukomppaniaan.

 

Edelleen hyväkuntoinen ja -muistinen Olavi Rantalainen myöntää, että satavuotisen itsenäisen valtakunnan nykypäivää on vaikea vertailla hänen omaan nuoruuteensa ja työvuosiinsa. Lähes kaikki on ympärillä muuttunut. Kaikki.

– Minäkin yrittelin äskettäin sellaisen sipaisukännykän käyttäjäksi. Pari viikkoa sitä näpräilin, mutta sitten palautin takaisin liikkeeseen. En ollut kuulema ensimmäinen laitteensa palauttanut ikäihminen, Olavi muistelee kokeiluaan pilke silmäkulmassa.

Kun tietotekniikka on soluttautunut kaikille toimialueille, on myös työn luonne vuosien aikana heittänyt kupperiskeikkaa. Ryskätöitä ei enää ole, koneet hoitavat raskaimmat urakat.

– Tuskinpa moni nykyihminen ajaisi kuorma-autoa aamusta iltaan, lapioisi päivän aikana vähintään puolenkymmentä hiekkakuormaa lapiopelillä ja ehtoolla päivän päätteeksi lastaisi vielä juurikaslastin lavalle ja kuljettaisi tehtaalle. Vielä 1950-luvulla se oli arkipäivää. Siinä ei ehtinyt vatsa kasvaa, kun teki koko ajan fyysisiä töitä, kuorma-autokuskina työuransa alkutaipaleen sompaillut Rantalainen pohtii.

– Onneksi se aika on ohitse, hyvä niin.

Työsarkaa hänellä riitti pisimpään Vanajan autotehtaalla, josta tuli lähtöpassit 1986, kun yritys saneerasi henkilökuntaa.

– Elämäni paras lahja työnantajalta, Rantalainen jaksaa naureksia eläkeiän alkamista.

 

1930-luvun Antreassa Rantalainen oppi rakastamaan kotimaataan. Se tunne ei ole kaikonnut eikä muuttunut.

– Meillä oli isänmaallishenkinen perhe. Sotavuosina isä ja setäni olivat rintamalla. Yksi sedistä kaatui Viipurissa, isä ja toinen setä haavoittuivat. Tällaisia vaiheita ei edes uskonut tulevan eteen, kun elettiin 1930-lukua.

Rantalainen on vieraillut entisessä kotikylässään kymmeniä kertoja rajojen avautumisen jälkeen. Näkymät ovat murheellisia, kun hulppean kokoisen kotitalon paikalla on jäljellä vain osia kivijalasta ja pusikoitunut talonpohja.

– Koko kylästä ei ole oikeastaan mitään vanhaa jäljellä. Nyt siellä on rappeutuneita sovhoosirakennuksia. Unohdettu on nekin, samalla tavalla kuin kotitalomme

 

Rantalaisen perhe joutui evakkomatkalle kahteen otteeseen, ensin 1940, lopullisesti 1944. Elämää hankaloitti vielä se, että perheen äiti kuoli jo 1935 nuorimman lapsen olleessa alle vuoden ikäinen.

Siinä evakkoreissujen välissä ehti silloinen vihollinen purkaa muun muassa koko kylän sähkölinjan kaikkine piuhoineen.

– Karbidilampun ja kynttilän valossakin pärjättiin se väliaika.

Rantalainen itse kutsuttiin Is.komppaniin vuoden 1944 alusta. Ikää oli 17 vuotta.

– Se oli sellaista vartiointia ja desanttien jäljittämistä, tehtiin me syksyllä myös viljanleikkuutöitä. Varsinaisiin sotatoimiin emme ottaneet osaa. Mutta olihan se nuorista miehistä jännittävää, kun löysimme muun muassa viholliskaatuneiden kivääreitä. Suomalaiset korjasivat kaatuneensa, mutta venäläiset jättivät usein niille sijoilleen.

Paikkakunnan nuoret miehet joutuivat pariin pieneen kahakkaan vankien – ja omien upseerien – kanssa, mutta nuoret laskettiin lopulta omaisten luokse vuoden 1944 syksyllä.

– Silloin luvattiin lähettää todistus palveluksesta, mutta ei sitä vielä ole tullut!

Rantalainen sai myöhemmin rintamamiestunnuksen sotilasläänistä.

 

Ensimmäisellä evakkoreissulla hän ehti touhuta Janakkalan Viralassa hevostenhoitajana, mikä oli silloiselle nuorelle mieluista touhua.

Hämeenlinnan seudulle perhe muutti lopullisesti 1944. Hattulan Hyrvälään perheen miehet rakensivat maatilan seuraavana kesänä.

– Isäni hommasi oikeuden tilaan henkilökohtaisesti suoraan Veikko Vennamolta.

Rantalaisen oma tie kulki myöhemmin autonkuljettajaksi ja maanrakennustöihin ja niistä edelleen autotehtaalle.

– Se oli mukavaa työtä, kun sai touhuta laitteiden parissa.

– Nyt on onneksi rauha. Ja uudet laiteet, nekin hipaisukännykät.

Julkaistu: 16.12.2017 08:00

Ei ikinä! Mokoma marjavaras ei kyllä vie joululinnun titteliä sympaattiselta punatulkulta, ajattelee moni. En sitä tosissani ehdottaisikaan kun tiedän kuinka syvälle haittalinnun maine on räkättiin isketty. Sitä paitsi useimmiten rastaat viettävät joulua Keski-Euroopassa.

Julkaistu: 16.12.2017 07:00
Multiple images

Esperin Hoivapalveluyksikkö Hoiviassa valittiin vuoden 2017 Lucia-mummuksi Alli Lempinen. Onnellisella Lucia-mummulla sattui olemaan syntymäpäivä juuri Lucian päivänä 13. joulukuuta.