Julkaistu: 10.01.2018 07:30

Vuoden 1918 muistoja Osuuspankissa

  • Numismaatikkojen näyttelyssä on esillä muun muassa Suomen itsenäisen valtion ensimmäisiä seteleitä ja kolikoita.

Paikalliset numismaatikot ovat kymmenen vuoden ajan järjestäneet vaihtuvia näyttelyitä Etelä-Hämeen Osuuspankin tiloissa Raatihuoneenkadulla. Tällä hetkellä esillä on näyttely, joka esittelee vuosien 1918-1919 rahoja, kunniamerkkejä ja postimerkkejä.

– Haluamme valaista numismatiikkaan liittyen jotain historiallista tapahtumaa ja seurata ajan kulkua, Etelä-Hämeen Numismaatikoiden puheenjohtaja Kari Ahola kertoo.

– Viime aikoina aiheina ovat olleet muiden muassa Mannerheim ja jääkäriliike. Näyttelyt ovat vaihtuneet noin puolen vuoden välein.

Pankissa on tarkoitukseen varattu kaksi vitriiniä. Yhdessä on esillä kunniamerkkejä, jotka on suunnitellut Akseli Gallén-Kallela.

– Itsenäisellä Suomella ei ollut omia kunniamerkkejä, eikä ritarikuntaa, joten silloin perustettiin Vapaudenristin ja Valkoisen Ruusun ritarikunnat.

– Kaikki näyttelyssä olevat kunniamerkit ovat alkuperäisiä ensimmäisiä vedoksia, huippukuntoisia ja erittäin harvinaisia.

Toisessa vitriinissä on esillä muun muassa ensimmäisiä suomalaisia postimerkkejä ja rahoja.

– Kova kiirehän niiden kanssa tuli, kun omia seteleitä tai postimerkkejä ei ollut, Ahola pohtii.

– Tsaarin aikana oli ollut jo markka käytössä ja siitä vain poistettiin venäjänkieliset sanat ja symbolit. Koska rahoista oli pula, pankit ja jotkut yritykset julkaisivat tilapäisiä seteleitä. Näitä sitten voitiin käyttää väliaikaisesti virallisten rahojen korvikkeina.

Menneistä kovista ajoista muistuttavat myös Suomen valtion sokerikortit, joiden kupongit oikeuttivat ostamaan tietyn kokoisen annoksen. Sokerin jakelu oli säännösteltyä vuosina 1916-1921.

– Useasti ajateltiin, että ruokapulassa elettiin erityisesti talvi- ja jatkosodan aikaan, mutta itsenäisyyden alkuaikoina elintarvikkeista oli huutava puute ja ihmisiä kuoli myös nälkään.

Etelä-Hämeen Numismaatikot ry on perustettu vuonna 1971 ja yhdistykseen kuuluu kolmisenkymmentä jäsentä.

– Vaikka jäsenmäärämme on suhteellisen pieni, toimintamme on hyvin aktiivista. Osallistumme messuille ja tällä hetkellä meillä on myös Hämeenlinna-aiheisten mitaleiden näyttely Kansallisarkistossa, Ahola sanoo.

– Olemme tiedottava ja valistava yhdistys. Yhteistyö Osuuspankin kanssa on meille hyvä keino tarjota ihmisille napakassa muodossa mielenkiintoista katsottavaa, kun he vaikkapa odottavat vuoroaan palvelutiskille.

Julkaistu: 20.01.2018 07:30
Multiple images

Helmi Koponen-Ranki avasi maanantaina Sibeliuksenkatu nelosessa miesten hiustenleikkauksiin sekä partapalveluihin erikoistuneen parturiliikkeen. Tuoreella hämeenlinnalaisyrittäjällä on entuudestaan kaksi Groom Partureihin kuuluvaa liikettä Järvenpäässä.