Julkaistu: 10.02.2018 07:40

Hämptonissa puhutaan, että...

Kauriala nousi kartalle Emma Gaalassa

  • Matti Esko (vas.) sai uransa ensimmäisen Emma-palkinnon Topi Salmen Turenki Recordsin julkaisemasta levystä.
  • Marika Laine keskellä juhlimassa Miss MP18-titteliä Helsingissä. 1. perintöprinsessa oli Pauliina Teittinen (vas.) Jyväskylästä ja 2. perintöprinsessa Heidi Tapper Vantaalta.

Vuonna 1969 solistin uransa aloittanut Matti Esko sai viime lauantaina Espoossa järjestetyssä gaalassa ensimmäisen Emma-palkintonsa. Palkinto tuli 2017 ilmestyneestä Järvenpää-Kauriala: Omia polkujaan -albumista. Palkinto oli myös 2010 perustetulle Turenki Recordsille ensimmäinen laatuaan. Radiohiteiksi levyltä ovat nousseet kappaleet Karavaani kulkee ja koirat haukkuu sekä Muistot miestä kuljettaa. Albumi on puoliksi äänitetty Järvenpäässä Olli Haaviston johdolla ja puoliksi Hämeenlinnan Kaurialassa Janne Saksan osaavissa käsissä. Saksa on myös kirjoittanut levylle musiikkia yhdessä muun muassa Topi Salmen ja Esa Elorannan kanssa. Kauriala-sessioissa soittivat myös hämeenlinnalaiset Leo Kunnas ja Pete Lapintie sekä turenkilainen Sakari Tiikkaja.

 

Miss MP18 -tittelin sai viime viikonloppuna MP-messuilla Marika Laine Hauholta, joka vei myös Näytteilleasettajien suosikki -palkinnon. MP-messujen yhteydessä on jo viisi vuotta järjestetty kilpailu, joissa valitaan moottoripyörähenkinen kaunotar. Joka vuosi kiinnostus perinteeksi muodostunutta kilpailua kohtaan on kasvanut. Erilainen konsepti ei keskity pituuksiin, painoihin tai bikinikierrokseen. Finalistit nähtiin viikonlopun aikana ajovarustemuotinäytöksissä, jotka esittelivät kauden kuumimpia uutuuksia. Voittajan valintakriteereinä olivat ulkoisten ominaisuuksien lisäksi asenne, persoona ja kyky ottaa yleisö haltuun. Tuomariston mukaan tänäkin vuonna kokonaisuus ratkaisi.

 

 

 

Julkaistu: 26.05.2018 07:25
Multiple images

Kaurialan koulun 8-luokkalaiset venäjänkielen - ja kuvataiteen ryhmien oppilaat tekivät opintomatkan Pietariin 23.–27.4. Matkalla oli mukana 17 oppilasta, neljä vanhempaa ja kaksi opettajaa.