Julkaistu: 10.02.2018 06:50

Leinikka viihtyy Rengon rauhassa

  • Antti Leinikan työpaikka oli 31 vuoden ajan takana näkyvä kunnantalo, joka nyt puretaan pois.

Entinen kunnanjohtaja Antti Leinikka jäi eläkevuosikseenkin asumaan Renkoon, niin hyvä pitäjä se hänen mielestään on.

– Renko on rauhallinen ja joka tavalla viihtyisä asuinpaikka. Kaikki tarvittavat palvelutkin ovat vielä kylällä: remontoitu koulu, uudehko päiväkoti, posti, pankki, kirjasto, kauppa, apteekki, ravintola, tilitoimisto. Tonttitarjontaakin on puolen kilometrin säteellä keskustasta, hän luettelee hyviä puolia.

Viikko sitten Leinikka täytti 70 vuotta ja juhli merkkipäiväänsä perheen parissa.

Aikoinaan Renkoon tullessaan vuonna 1977 Leinikka oli kunnan ensimmäinen johtaja, ja hän jäi myös sen viimeiseksi pomoksi kuntaliitoksen toteuduttua vuonna 2009. Hän on kotoisin Marttilasta, joka sijaitsee Rengon tapaan Hämeen Härkätien varrella. Häntä huvittaakin, että työura johdatti hänet Härkätietä pitkin sisämaahan, kun taas hänen opiskelutoverinsa Ilkka Kanerva ja kumppanit etenivät korkeisiin virkoihin muualle.

– Kotiuduin Hämeeseen yllättävän hyvin. Marttila oli jopa vähän pienempi kunta kuin Renko, hän sanoo.

Kunta-asioita Leinikka ei ole kokonaan jättänyt, sillä hänet houkuteltiin heti kohta ehdokkaaksi kunnallisvaaleihin, ja hän pääsi Keskustan edustajana Hämeenlinnan kaupunginvaltuustoon. Hän tuntee saaneensa synninpäästön, kun renkolaiset äänestivät hänet luottamusmieheksi sankoin joukoin, vaikka hän oli ollut liittämässä kuntaa Hämeenlinnaan.

– Liitoksen jälkeen oli pelko palveluiden katoamisesta, mutta toistaiseksi ne ovat säilyneet hyvin. Vaikka Säästöpankki on sulkenut ovensa, kylänraittia piristää taas pian Attendon rakentama vanhusten asuintalo. Jos Renko olisi nyt itsenäinen, maakuntauudistuksen jälkeen kunnan toimena olisivat enää vain koulu ja päiväkoti. Pieniin olisi mennyt, hän muistuttaa.

Kunnallispolitiikassa on inhottavaa Leinikan mielestä se, että eri päätökset saattavat lyödä toisiaan korvalle. Jokainen yritys kuitenkin joutuu katsomaan asioita omalta kannaltaan. Poliittista ilmapiiriä hän kehuu nykyään siistiksi, vaikka pieniä kärhämiä onkin ollut.

Nykyisin Leinikka sanoo olevansa vähän tietämätönkin siitä, mitä kaikkea Rengossa tapahtuu. Esimerkiksi pienyrityksiä on saattanut tulla paikkakunnalle hänen huomaamattaan.

– Täytyy mennä ST1:lle jututtamaan ihmisiä, jotta tietää, mitä kylällä tapahtuu. Aina kaupassakin jään vielä suustani kiinni tuttujen kanssa. Minulle myös soitetaan usein vanhasta muistista. Vastaan soittajille, että otan asioista selvää, tiedän sitten itsekin, hän nauraa.

Kantakaupungin ymmärrys liitoskuntia kohtaan on Leinikan mukaan kasvanut sitä mukaa, kun tietämys on lisääntynyt.

– Alun alkaenkaan ei ollut kysymys aliarvioimisesta, emmehän mekään Rengossa olleet kiinnostuneita siitä, mitä Hämeenlinnassa tapahtuu, hän vertaa.

Esimerkki erilaisista huolista kävi ilmi, kun Leinikka kysyi kerran, miten kaupunki lobbaa paikallisteiden kunnossapitoa. Vastauksena oli hämmästys, sillä eihän kaupungeissa ole paikallisteitä. Renkolaiset taas kertoivat tielaitokselle murheensa kerran vuodessa.

Leinikka on ollut luonnollisesti kysytty henkilö myös yhdistysten johtotehtävissä. Toistaiseksi hän on vielä Renko-Seuran puheenjohtaja, mutta kevätkokouksessa hän ilmoittaa jättävänsä paikkansa seuraajalle.

– Haku on päällä toivottavasti. Olen valmis olemaan uudelle puheenjohtajalle tukena ja tekemäänkin yhtä ja toista, hän lupaa.

Seura on ollut yrittäjäyhdistyksen kanssa järjestämässä Renko-viikkoa. Nyt tapahtuman tulevaisuus on vaakalaudalla.

– Kunnantalo on ollut meillä aina käytössä. Siellä ovat olleet yleisövessat, ja sieltä saatiin sähköt. Kun taloa ei enää ole, kaikki vaikeutuu. Olisi se harmi juttu, jos Renkoviikko loppuisi. Se on kuitenkin vetänyt parhaimmillaan yli 4 000 kävijää ja 150 myyjää, hän pohtii.

Edelleen Leinikka toimii myös Hämeenlinnan seudun 4H-yhdistyksessä ja Sotainvalidien Kanta-Hämeen perinneyhdistyksessä. Näistäkin luottamustehtävistä hän on pyrkimässä pois kahden vuoden sisällä.

Harrastuksista rakkaimpia Leinikalle ovat suunnistus kesällä ja sulkapallo ja hiihto taas uudelleen talvella. Kun Rengossa asui turvapaikanhakijoita, Leinikka kävi opettamassa heille suomea ja pelaamassa heidän kanssaan shakkia.

– Lukeminenkin on alkanut kiinnostaa, ja nyt on tullut kirjoiteltua myös lehtiin, hän kertoo.

Alkanutta uutta ikävuosikymmentä ajatellessaan Leinikka toivoo ensimmäiseksi, että hän saisi olla terveenä. Haaveita mistään erikoisesta ei ole.

– Liikuntaa varmaan harrastan edelleen. Vanhuutta joutuu miettimään, ja jonkinlainen paradoksi on se, että toisaalta hirvittää olla vanha, mutta koska jokainen haluaa elää kauan, vanhuus pitää hyväksyä. Huono vaihe tulee joskus, mutta jos pitää itsensä kunnossa, hyvää aikaa on enemmän.