Julkaistu: 10.03.2018 06:00

Julkisselvittäjän puheet ovat SCC-tapauksessa erikoisia

Ihmettelen suunnattomasti konkurssipesän julkisselvittäjän asennetta entistä hallituksen jäsentä Iisakki Kiemunkia kohtaan SCC:n oikeudenkäyntien yhteydessä.

Kun pesänselvittäjä oli nimetty, niin hän ensitöikseen antoi lausunnon, että vaatii Kiemungilta yli viiden miljoonan korvauksia konkurssipesälle. Hän ei millään ehtinyt lukea kaikkia hallituksen kokouspöytäkirjoja.

Samoin hän on ottanut osittain syyttäjän roolin. Hän syyttää Kiemunkia lainoittajien paremmasta selvittämisestä, valvontavelvollisuudesta, sekä passiivisuudesta.

Jollei oikeus pysty osoittamaan, että Kiemunki on toiminut osakeyhtiölain ja SCC-yhtiön vastaisesti tai rikkonut lakia, niin häntä ei voida tuomita korvaamaan, Ritaluoman pesästä pois siirtämiä rahoja.

Kiemungin kertoman mukaan Ritaluoma päätti kaikesta yksin. Hän on voimakastahtoinen, itseriittoinen manipuloitsija.

Hän ei kertonut muille tekemisistään tai tekemättä jättämisistään!

Hän oli paitsi toimitusjohtaja, niin myös hallituksen puheenjohtaja. Mielestäni tämä tapaus osoittaa konkreettisesti, että se on selkeä lapsus ja osakeyhtiölain valuvika.

Miksi ei kerrota kuka oli hallituksessa jonkin aikaa toiminut kolmas henkilö? Suojellaanko jotakin yritysjohtajaa, poliitikkoa tai kenties vapaamuurariveljeä?

Ihmetyttää myös miksi yrityksellä ei ollut talouspäällikköä, talousvastaavaa tai muuta henkilöä, joka olisi vastannut yrityksen rahaliikenteestä ja tilinpidosta.

Rahoituksen asiantuntijoina toimivat mm. Pohjantähden Eero Yli-Soininmäki ja Lammin Säästöpankin Markku Moilanen.

Heillä, sekä Hämeenlinnan kaupungin johdolla on omat vastuunsa. Kiemunki olisi halunnut jäädä hallituksesta pois jo aiemmin, mutta mm. Isosuo kehotti jatkamaan. Tapaus herättää myös Kiemungin esittämän ajatuksen, pitäisikö poliittisilla päättäjillä olla ko. tapaukseen liittyen vastuuvakuutus?

Kiemunki ei itse hyötynyt hallituksen jäsenyydestä millään tavoin. Hänelle ei maksettu edes 150 euron kokouspalkkioita!

Arvinpoika

Julkaistu: 16.06.2018 06:00

Kuinkahan kauan vielä tämä (todennäköisesti lumiauran kääntämä) merkki keskustan Citymarketin edessä nököttää aivan väärään suuntaan? Vähän saimme sitä liikutettua, ettei osu autoihin, mutta tarvitaan enemmän voimaa, että se saadaan oikein päin.

Julkaistu: 13.06.2018 06:00

Viime viikonlopun kuvakyssärin (HKU 9.6) vastauksessa torin leikkipaikasta oli asiavirhe. Pääyhteistyökumppanien joukosta puuttui Pihlajalinna Hämeenlinna. Toimitus pahoittelee kömmähdystä.

Julkaistu: 09.06.2018 06:10

Ihmettelen, että lehtenne julkaisee mielipiteitä, jotka kohdistuvat jonkun henkilön persoonaan. Tässä tapauksessa Heidi Kyröön radiojuontajana. Vastaan nyt kuitenkin viime lehdessä olleeseen. Ilmeisesti sama henkilö noita mollauksia kirjoittelee.